keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Pilipilipom...

Arhg tätä vesisadetta!! Nyt on tullut pari päivää vettä solkenaan, paitsi tänään, jolloin sain hommia hieman etenemään. Jouduin eilen ja toissapäivänä tarhaamaan hevosia hieman vuoroissa, koska pari tarhaa on mennyt niin järkyttävään kuravelliin, etten raaski seisottaa poneja siellä. Lisäksi jatkuva vesisade on saanut muutamat poneistamme palelemaan ja ne ovat tyytyväisiä, kun saavat rouskutella heiniä kuivassa karsinassa. Toki olen edelleen sitä mieltä, että hevosten tulee saada olla päivittäin ulkona aamusta iltaan enkä ymmärrä talleja, joilla hevoset seisovat karsinassa 20 tuntia vuorokaudessa ja tarhassa jaloittelua on vain ne loput neljä tuntia. Pikkupakkasia odotellessa...


Ressu ja Prinssi tutustuvat
Prinssi on reipastunut hurjasti parin päivän aikana. Se on nyt ollut tuon ähkyonnettomuuden jälkeen vaisu ja muutenkin kummallinen. Se muuttui araksi eikä uskaltanut enää kulkea narussa, vaan jökitti paikallaan eikä suostunut tulemaan sinne minne piti. Karsinaan se piti käytännössä työntää väkisin, samoin laitumelle. Nyt se on reipastunut ja seuraa kiltisti ihmistä narussa. Laitumellakin se viipottaa taas normaaliin tapaan ja on kovin kiintynyt Nalleen. Yksi erityisen ihana asia on se, että se on oppinut syömään muutakin kuin vihreää. Toki se on väkirehuja ja heinää saanut koko kesän, mutta se lopetti niiden syömisen vieroituksen jälkeen. Nyt menee alas jo reippaasti porkkana ja ponirehu sekä muutamat hippuset kauraa. Heinääkin olen saanut menemään tuonne pikkumasuun varmaan jopa 3 kiloa päivässä. Tämän lisäksi se laiduntaa vihreällä aamusta iltamyöhään... ja masu on sen näköinen :) Käytävälläkin on harjoiteltu harjaamista ja se onkin aivan superihanaa, kun joku harjaa kutiavasta kohdasta. Muutamia kertoja Prinssi on alkanut piehtaroimaan käytävällä  betonilattialla, kun kutitti niin mukavasti, enkä minä rapsuttanut riittävän tehokkaasti. Harjoittelunvaraa riittää.


Tänään pikku-Prinssi sai kaverin, nimittäin TaoTao-pupumme, joka palasi kesälomaltaan ulkotarhasta takaisin talliin. Teimme pupulle pienen majan Prinssin karsinaan, jonne se pääsee ponilta rauhaan ja jossa sen ruuat ovat pois ponin ulottuvilta. Teimme siis karsinan perälle levystä vinokattoisen kopin, jonne se pääsee molemmilta sivuilta sisään. Jätimme 15cm:n raot molemmille sivuille. Levyn saa nostettua saranoiden avulla ylös ja näin rusakkoa on helppo ruokkia ja siivouskin onnistuu helposti. Teimme pupun suojakatoksesta yksinkertaisen, jotta se on varmasti turvallinen ponia ajatellen. Prinssi pelkäsi aluksi pupua, mutta nuuhkutteluhetkien jälkeen se olikin ihan kiva kaveri. Pupu antoi kiltisti vauvan hamuta itseään jokapuolelta, kunnes Prinssi pelästyi pupun isoja korvia koskiessaan pienellä turvallaan niihin, heh! Mittasimme muuten Prinssin tänään, säkäkorkeus on jo huimat 91cm, vaikka ikää varsalla ei ole kuin yhtä päivää vajaa 5kk, toivotaan, että kasvu jatkuu ja saamme Prinssistä ylikorkean shettiksen ratsuhommiin.




Prinssin takana näkyy vinokattoinen pupun asunto.

Kentän rakennus pitäisi alkaa ensiviikolla, jee! Ennen sitä oikeastaan kaikki laajennushommat ovat pysähdyksissä toimistorakennusta lukuunottamatta. Sain tänään sen aika tyhjäksi romusta ja huomenna alan luultavasti tyhjentämään satulahuonetta ja viemään tavaroita sinne. Satulahuoneen loimihenkarit ovat saapuneet postiin ja ne tulee sitten vanhojen loimikaappien paikalle. Pitäisi käydä ostamassa myös lisää satulatelineitä, jotka saamme myöskin loimikaappien tilalle. Toimistorakennuksen ulkopintojen maalaus on myöskin pysähdyksissä sateisten ilmojen vuoksi.

Sunnuntaina starttaa syksyn kisakausi Niihamassa. Meidän tallilta lähtee kolme ratsukkoa kisaamaan: Erika & Romeo ristikko+50-60cm, Sara & Kalle 50-60cm ja Susku & Ressu 90cm. Niistä varmaan sitten tulossa postausta seuraavaksi.

Sara ja Matti seuraa tuntia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti