sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Laidunlomaa




Nyt on saatu kaikki leirit päätökseen ja aikamoista vipinää on kyllä ollut. Ponit pääsevät nyt ansaitulle laidunlomalle! Osa lomailee jo, muutamat ponit osallistuvat vielä keskiviikon seurakilpailuihin Pohtiolammelle ja jäävät vasta sitten lomalle. Ressu muutti tänään takaisin Tavelaan, kun leiriheppana työskentely on kunnialla saatu päätökseen täällä ponitallilla. Ressusta löytyy muuten video TÄÄLTÄ!


Harvinaista on ollut nyt viimepäivinä se, että on saanut vain olla. Olimme Halkoloiden mökillä perjantaina ja aamuyöllä rantamökin pihapiirissä, nuotion ääressä, kuikan huudellessa järveltä koin mahtavan hetken - hiljaisuus keskellä-ei-mitään. Huikea hetki <3 Muutenkin on outoa, kun saa aamulla nukkua pitkään eikä hevosista ole juuri yhtään vaivaa. Toki Ressulla ratsastelut jatkuu.






Ponit lähtevät tosiaan laidunlomalle ja palaavat sieltä parinviikon päästä, jonka jälkeen olen vuokrannut muutamat ponit tytöille ja osa jatkaa lomailua loppukuun. Tunnit jatkuvat heinä-elokuun vaihteessa. Tiedossa siis pitkä loma. Toki syksyn suunnitelmat työllistävät, pitäisi ratsastusryhmät suunnitella ja alkaa pohtimaan kaikenmaailman järjestelyjä. Huomaan salaa suunnittelevani ja tarttuvani toimeen, vaikka lupasinkin itselleni, etten tee seuraavaan pariinviikkoon mitään hevosiin ja talliin liittyvää... Tuskin onnistun :)

Tallin laajennushanke meni hieman mönkään meistä johtumattomista syistä, mutta tästä on jo toivuttu ja ehditty iloitseen siitä mitä on, siirtotalli on nyt vihdoistaviimein tulossa kesän aikana ja ponitilanne rupee kutakuinkin hipomaan täydellisyyttä. On mulla vaan niin mahtavat opetusponit ja puitteet, näiden kanssa kelpaa töitä paiskia. Ja todellakin paiskia... Edessä pieni avautuminen: Hieman olen vain pikkulinnuilta kuullut kommenttia, että "Susku tekee hevosilla vain bisnestä" ja meinasin tipahtaa penkiltä kuullessani tämän; voi KYLLÄ, minä teen hevosilla BISNESTÄ! Herranjumala se on minun työni, tällä minä elän. Kyllä, ponien huovat ovat pelkästään mainostusta varten ja Varpun ostin itselleni kesätyöksi, ideana oli myydä se ja tehdä sillä rahaa (kuten moni muukin hevosyrittäjä hieman isommassa mittakaavassa) ja kuten teen itselleni rahaa myös koko toiminnallani! (Toki se raha kyllä katoaa hevosten tarpeisiin yhtä nopeasti kuin sitä tienaakin). Tätä ei vain pikkutytöt näköjään tajua, oli ihan pakko selventää, kun niin paljon tämä juttu nauratti. Toki meidän tallilla tämä "bisnes" ei arjessa näy, koska tosiasiassa raha on minulle tässä elämänvaiheessa sivuseikka. Mutta valitettava tosiasia on se, että kyllä sitä rahaakin on pakko jostain saada, että ne kantturat siellä tallissa saa sapuskaa nenän eteen. Ärsyttävä ajattelutapa ja toivon kaikkien ajattelevan asiaa, varsinkin jos kohdallesi kolahti nämä kommentit. Ei tallinpyöritys ole ilmaista. Käteen ei suoraansanottuna jää pennin penniä.  Meillä kuitenkin hevoset hoidetaan erittäin hyvin ja kaikki ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, eikä bisnes IKINÄ mene hevosten hyvinvoinnin edelle. Ja vielä se: Minulla on hieman enemmän kokemusta katsoa ponien soveltuvuus tuntikäyttöön ja Harppaa en todellakaan myynyt siksi, että olisin sillä tehnyt rahaa tai en olisi halunnut laittaa rahaa sen hoitoon. Päinvastoin, hävisin rahallisesti, koska poni ansaitsi parempaa eikä vanhuudenvaivoille löydy pidemmänpäälle ratkaisua klinikalta, kun mitään varsinaista oiretta ei edes kivusta ollut... vielä. Yleensä en julkisesti tällaisista tallin / yrityksen / ponien asioista kerro, mutta haluan avata ihmisten (siis kateellisten pikkulikkojen) silmät, jotta paskanpuhuminen loppuisi. Epäilen, että jokainen tallinpitäjä toivoisi näin, vaikka juorut ja pahat asiat ei ikinä lopu. Noh, aina voi toivoa :) 






Emmin ja Sampan kanssa maastossa



Hyvää Kesänjatkoa kaikille!! :)



perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kesäleireilyä

Mukavaa kesäiltaa kaikille! Nyt tämäkin vauhtimasiina ehtii hetkeksi istahtamaan alas ja ehkäpä teille jaksan jotain tallikuulumisiakin kertoa. Hepat pääsivät laitumelle kesäkuun alussa ja itselläni oli tutkinnot Lahdessa. Olin tyytyväinen anatomian ja ratsastuksen näyttöihin, sillä sain niistä parhaan mahdollisen numeron. Muista tuli toisiksi paras eli tyytyväinen olen, varsinkin, kun kouluun ei ole ollut juurikaan tarkoitus sen koommin panostaa, kun asiat niin helppoja ja paperit olisi tarkoitus saada käteen. Vuoden päästä sitten valmistunkin jo :)


(c) Maria


Ensimmäinen leiri alkoikin heti tutkintopäivien jälkeen. Kyseessä oli esteleiri, jossa oli vain kuusi jo vähän isompaa leiriläistä. Mielestäni tämä leiri oli yksi parhaimmin toteutetuista näin vetäjän näkökulmasta, teema säilyi mainiosti läpi leirin. Ohjelmassamme oli irtohypytystä, estetunteja, puomitunteja, teoriaa esteratsastuksesta sekä reissu KaRan järjestämiin alue-estekilpailuihin Pohtikselle. Siellä leiriläisillä oli tehtävänä selvittää annettujen kolmen hevosnumeron perusteella kyseisestä ratsukosta seuraavat tiedot: ratsastajan nimi, suorituksesta tulleet virhepisteet, hevosen väri, hevosen sukupuoli ja kuljetustrailerin tai rekan rekisterinumero. Tämä osottautui erittäin koomiseksi tehtäväksi, sillä kaksi viimeistä vaati jo aikamoista salapoliisityötä, kun meidän leiriläiset menevät kyykkimään hevosen viereen "pudonnutta kynää" ja samalla kurkkaavat mahan alle selvittääkseen hevosen sukupuolen. Kisapäivän jälkeen kävimme vielä rannalla iltauinnilla, vaikka edellisenä iltana kävimme myös uimahallissa pyörähtämässä... ja tietysti jäätelöllä :)





Seuraava leiri oli vuorossa heti perään ja kyllä oli meinaan vauhtia... Kyseessä siis vauhtileiri, jossa oli puolet enemmän porukkaa kuin ensimmäisellä leirillä. Leiriläiset olivat iältään nuorempia ja kieltämättä oli melko väsynyt tämän leirin jälkeen. Ohjelmassa meillä oli mm. maastoilua, vikellystä, kärryajoa, leikkejä ja poniagilitya. Vesisateelta ja ukkoseltakaan emme voineet ensimmäisenä leiripäivänä välttyä. Kiitos vielä Marinkalle ja Erikalle avustajanhommista, olitte korvaamattomia!!





Muutaman huilipäivän jälkeen leirit jatkui ja vuorossa oli ensimmäinen päiväleiri. Lapset olivat todella ihania ja pikkuisia, juuri kellään ei kovin mittavaa ratsastushistoriaa takanaan, joten meno oli leppoisaa, vaikka aikataulu olikin tiukka. Tämäkin leiri sujui oikein mukavasti, kiitos taas avustajille; Suville, Marinkalle, Saralle, Marialle ja Jenniinalle.







(c) Suvi


Vielä on yksi päiväleiri jäljellä juhannuksen jälkeen, sen jälkeen ponit jäävät lomalle ja heinä-elokuun vaihteessa tunnit jatkuvat.


Videon este- ja vauhtileiristä löydät TÄÄLTÄ!


Harppa uudessa kodissa
No mitäs muuta on tallilla sattunut... Ainakin senverran, että Harmonia-poni lähti alkuperäsistä suunnitelmista poiketen eläkkeelle kevyempään käyttöön. Valitettavasti jouduin tämän päätöksen tekemään pitkän harkinnan jälkeen, olisi ollut liian itsekästä teettää sillä se varsa, mikä oli suunnitteilla. Ei olisi ollut varmaa, olisiko tamma kestänyt sitä enää tarvittavalla tavalla.





Sitten vielä semmoinenkin päähänpälkähdys; suokkitamma Varpu, jonka ostin puhelimessa viiden minuutin harkinta-ajalla (minulle se on jo pitkä aika :D). Piti ostaa koulutettavaksi ja kesäprojektiksi tämmöinen, näyttänee siltä, että se jää meille tuntiponiksi, koska on osottautunut niin huikeaksi kaveriksi. Se tuli tosiaan reilu pari viikkoa sitten suoraan raviradoilta, olin nähnyt siitä vain pääkuvan ja kuullut, että on sillä muutamia kertoja ratsastettu maastossa, mutta se ei pärjää raveissa, kun on niin laukkaherkkä. Sehän ei haittaa ratsunhommissa yhtään ja neiti osottautuikin melko näppäräksi ja hyvärakenteiseksi kaveriksi, jolla kolmitahtinen laukka. Saa nähdä mitä tästä saadaan vielä aikaseksi, se on tehnyt jo tuntejakin ihan pienillä, se osaa kaikki askellajit hyvin ja puomeja / kavalettejakin on irtohypytyksen jälkeen pari kertaa kokeiltu. Ei hullumpi ostos tälläkertaa :)









Sitten Ressua on vielä pakko hetken aikaa hehkuttaa. Se on ollut nyt tosi hyvä molemmissa lajeissa, valmentajilta on tullut tosi hyvää palautetta viimesimmissä valmennuksissa. Esteillä on treenattu nyt muutamia kertoja Tyttelin silmän alla ja se on sujunut tähän malliin:





Koulupuolella sujuu lähes täydellisesti, käytiin sunnuntaina valmennuksessa ja valmentaja sanoi, että meno näytti oikeastaan parhaimmalta mitä ikinä aiemmin ja se tuntui niiiin hyvältä, koska hommia on paiskittu tuon kommentin eteen. Maanantaina Ressu toimi pikkulasten leiriponina ja tiistaina oli seuraava valmennus, jossa fiilisteltiin vaan, kun hevonen oli niin pirun hyväntuntunen :) Valmentaja sanoi, että käynti ja ravi riittäis jo tosi hienosti aluetasolle HeA:han, laukassa vielä pikkusen työstettävää. On nyt treenattu ja hiottu käännöksiä, avoja ja vastalaukkoja eli saapas nähdä jos jonkun A:n radan loppukesästä kävis jossakin rykäseen :)



(c) Suvi










OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLE! :)



torstai 20. kesäkuuta 2013

Banneri-kilpailun äänestys

Noniin tässä vihdoistaviimein (toivottavasti) kaikki bannerit. Jos omasi puuttuu niin kerro siitä välittömästi, yritin kyllä koko s-postin tutkia tarkkaan. Kolmesta eniten ääniä saaneesta valitsen voittajan. Huom: myös vanha banneri on mukana äänestyksessä numerolla 12 (ÄÄNESTYS OIKEALLAPUOLEN SIVUPALKISSA).

1

2

3

4

5

6

7

8
9

10

11