keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syksyn tapahtumia

Heippa taas kaikille ja terveisiä Papinojalta!

Syksy on edenneyt mukavasti. Pikkuponitarhan katosprojekti käynnistyi syyskuussa. Aikamoinen urakka se oli, ja lopulta saimme katoksen rakennettua loppuun.



Katoksessa oli siis valmiina nuo kaksi punaista seinää, jotka näkyvät yläpuolella olevassa kuvassa. Rakensimme uuden katon ja sen jälkeen kolmannen seinän, jonka valmistuminen näkyy alapuolen kuvassa.







Valmis katos :)


Itse käväisin reissussa tämän projektin jälkeen, olimme Kreetalla viikon. Loma oli todella onnistunut ja lämpöä oli päivästä riippuen +27 ja +37 asteen välillä, kotisuomessa oli kurjat kelit juuri sopivasti. Tallinhoidosta täällä vastasivat ihanat ystävät ja tunneista vastasivat sijaiset.














Loman jälkeen oli taas hurjasti intoa tallitouhuihin! Heti seuraavana viikonloppuna oli tallimme syys-cupin toinen osakilpailu ja se viikko kuluikin niiden valmisteluissa. Ensimmäinen osakilpailu käytiin elokuun lopulla. Viimeinen osakilpailu on reilun viikon päästä ja silloin selviää, että ketkä pääsevät hyppäämään viimeisen kisapäivän päätteeksi finaaliluokan. Finaaliluokkaan otetaan kymmenen eniten Cup-pisteitä kerännyttä ratsukkoa. Jännittävää! Tämä oli melko suosittu kilpailusysteemi ja mahdollisesti uusimme keväällä / alkukesästä tämän hauskan kilpailun. Syys-Cupin kulta-, hopea- ja pronssimitalistit julkistetaan myös täällä!




























Kävimme kilpailemassa myös Wääksyssä Niemisten kanssa, Maria ja Nea saivat Kallella ja Jekulla puhtaat radat 40cm:n luokasta. Seuraavassa 60cm:n luokassa Maria maisteli maneesin pohjaa, Susku & Haffeli pinkoivat luokan voittoon ja Nea & Amigo tyylittelivät luokan toiseksi. Kasikympissä Susku ja Haffeli selvittivät radan hyvällä ajalla, mutta valitettavasti viimeinen este tipahti... Sijoitus olisi siinäkin muutoin tullut!











Tälläviikolla on lasten syysloma ja meillä onkin ollut vähän extratarjontaa tämän vuoksi! Maanantaina ja tiistaina vietimme touhupäiviä, tallille saapui aamulla yksitoista innokasta touhuilijaa, joiden kanssa ratsastimme, kärryttelimme, teimme tallihommia ja grillasimme kodassa makkaraa.

Tiistain touhuilijat


Ylläoleva kuva on ehkä puhuttanut viimeaikoina eniten. Jekku-poni muuttaa meiltä lähipäivinä pois, koska Niemiset halusivat sen ostaa Nealle. Jekku jää onneksi naapuritalliin ja sitä näemme vielä jatkossakin, vaikka ei enää tunteja teekkään. Jekun tilalle piti kiireesti löytää uusi shettis ja ajattelin etsiä sellaisen ponin, josta on iloa osaavammillekin lapsille. Kuin tilauksesta, löytyi Kessu-poni, joka täyttää kaikki meidän vaatimat kriteerimme! Kessu muuttaa meille lähipäivinä. Tarjosin Amigo-koulutusprojektiani Murtojärville, kun olen tässä kuluneiden kuukausien aikana huomannut sen ainutlaatuisuuden, ei sitä raaski vieraalle enää myydä, eikä tuntikäytössäkään noin hienoa ponia kannata pitää. Perhe tarttui tarjoukseen ja tästä päivästä alkaen Amigo on heidän omistuksessaan ja siirtyi tuosta naapurista meidän talliin... Jonkunhan pitää lähteä pois alta ja se on valitettavasti ihana Romeomme. Olen Romeolle etsinyt ostajaa / ylläpitäjää jo pari kuukautta, kun se on hieman turhan säpäkkä meidän käyttöömme. Romeo muuttaa myöskin naapuriin meidän muutamalle tuntilaiselle ylläpitoon :)

Tässäpä ehkä oleellisimmat kuulumiset tällähetkellä, loppuun vielä muutama tunnelmakuva tallilta. Hauskaa syksyn jatkoa kaikille!