Pikku-Prinssin tarina :(

Sain eilen aamupäivällä viestin pihatolta, että Prinssi on ollut aamun vaisu. Ei ole kovin kiinnostunut ympäristöstään ja heiniä se vain maistelee. Kakka kuitenkin on tullut, vaikka muuten ähkyoireita olikin (makoilu ja piehtarointi). Sain viestin juuri, kun olimme matkalla Lielahteen pitämään ponitalutusta Vennin ja Nallen kanssa, joten soitin tallinpitäjälle ja kyselin tarkemmin. Hän kertoi ettei ole varma onko kipeä vai vaan väsynyt. Sanoin, että tulen itse katsomaan heti kun pääsen. Pidimme talutusta surkein tuloksi, meillä kävi kahdessa tunnissa vain 15 ratsastajaa. Kotiin päästyämme lähdimme heti kohti Pälkänettä. Prinssi seisoi katoksessa Nora-ponin kanssa, molemmat nuokkkuivat siellä ja olin ihan varma, että se on vain väsynyt. No sitten menin tarhaan ja Prinssi oli todella aika outo, se oli aika vaisu eikä juurikana korviaan nostanut. Sitten se lahjosi ja meni selällensä minun eteen, ihankuin koira. Hetken katsoin, että mitä ihmettä tapahtuu, kun poni makasi kaviot taivasta kohti edessäni ja katsoi minuun apua pyytäen. Sain varsan aika pian ylös, mutta se heitti selälleen heti uudelleen. Aloin heti taluttelemaan ponia ympäri tarhaa, vaikka se ei suostunutkaan oikein liikkumaan. Veimme ponin tallirakennukselle, jossa annoimme sille ruutalla vettä ja parafiiniöljyä. Se oli kuulemma jo tuolloin päivällä saanut öljyä ½ litraa ja nyt saimme toisen ½ litraa annettua. Taluttelin vauvaa pitkin pihoja, se jumitti kokoajan ja yhden piti käytännössä työntää ja toisen vetää. Sitten taas öljyä ja kävelylle. Tätä tehtiin noin kaksi tuntia, kunnes olo alkoi helpottaa ja veimme ponin karsinaan. Soitin myös päivystävälle eläinlääkärille ja hän neuvoi puhelimen kautta, että miten kannattaisi toimia. Hän ei ollut kovin huolissaan, kun olo oli jo parempi parafiinin ja nesteen ansiosta. Suolistoääniä ei kuulunut ollenkaan eikä kakkaa ollut tullut aamupäivän jälkeen, tämä huolestuti itseä. Radio soi taustalla ja oikein kiusakseni siellä soi kappaleet, joiden sanat sopivat tuohon hetkeen eikä muutaman kyyneleet voinut olla tulematta... "Jos sua ei ois ollut, niin olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut". Olin aivan märkä ja kylmissäni, vettä satoi ja päätin jättää Prinssi hetkeksi karsinaan ja lähteä kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään. Tein jo lähtöä takaisin Pälkäneelle, kun tallinpitäjä soitti iloisia uutisia: Prinssi on kakannut. Hihkuin kovin ja mietin, ettei sinne välttämättä tarvitse enää lähteä. Päätin silti mennä, vaikka olikin helpottunut olo...mutta se olo ei kauaa kestänyt.

Otimme taas Prinssin karsinasta, sen suolistoäänetkin kuuluivat jo. Annoimme vielä hieman nestettä ja parafiinia ja taluttelimme Saran ja Iidan kanssa sitä ympäri pihaa. Prinssi oli paljon paremman oloinen ja olimme jo melkein huokaisseet helpoituksesta... kunnes: Prinssi vajosi pihassa yhtäkkiä, siltä lähti jalat alta ja Iida sai sen kaapattua syliinsä ja pidettyä pystyssä. Se oli hetken todella outo, tallinpitäjäkin meni jo vähän paniikkiin, että nyt soitat johonkin ja tää ei oo enää normaalia. Soitin taas päivystävälle ja muut lähtivät taas taluttamaan. Päivystävä oli edelleen kovin huoleton asian suhteen, sanoi niiden olevan jotain kipukouristeluja ja ettei syytä huoleen ole, kun kakkakin tuli ja ruoka kiinnostaa. Prinssi tosiaan kakkasi tämän jälkeen kovat pipanat ja yritti kokoajan vetää taluttajalta puskaan syömään. Eli terveen ponin merkki. Veimme ponin taas karsinaan ja ajattelimme vielä seurata tilannetta. Poni pisti kuitenkin karsinaan maate ja alkoi piehtaroimaan, yritti taas selälleen. Eikun taluttamaan! Sitten soitin jo Hyvinkään hevossairaalan päivystykseen ja siellä sanoivat, että jonkun lääkärin on ehdottomasti tultava poni tutkimaan ja letkuttamaan kunnolla. Päivystävä taas aanoi, ettei letkutus hyödytä mitään kun se on jo parafiinia saanut niin paljon, ettei hän pystyisi muuta tekemään sille. Hän neuvoi antamaan kipulääkettä, jota sitten annoimme ponille. Olin ihan sekaisin, en tiennyt mitä tehdä, kello oli kymmenen illalla ja poni "teki kuolemaa" ja en tiennyt mitä lääkäriä kuunnella. Soitin sitten vielä kaverilleni, joka on eläinlääkäri ja hän neuvoi lähtemään välittömästi Hyvinkäälle. Yritin kysellä neuvoja ja kaverini käski kokeilla mm. kivekset, että ovatko normaalit. Niitäkään se ei aristanut ja ne olivat normaalit. Tämän puhelun jälkeen olo oli ihan avuton. Otanko sen riskin, että poni on aamulla kuolleena karsinassa vai lähdenkö viemään sitä Hyvinkäälle sateessa keskellä yötä ja kotiin saatetaan tulla monen tonnin laksun kanssa. Kotiin olisi matkaa usempikymmenen kilometriä ja traikku+vetoauto on kotona. Soitin kotiin ja onneksi pikkuveljeni (jolla ei ole edes pikku-e:tä) lähti tuomaan kuljetuskalustoa paikalle. Soitin Hyvinkäälle, että lähdetään tulemaan ja poni jäi karsinaan. Tärisin ihan hirveästi ja olin ihan varma, että oksennan, oli ihan kamala olo. Kokopäivän kestänyt huoli ja kävely kylmissään pihamailla märissä vaatteissa sai kyllä aikamoisen shokin aikaan. Saimme kopin ja auton paikalle joskus klo.23 aikaan ja veimme Prinssin sinne. Se käveli suoraan sisään, vaikka oli todella pimeää ja kamala häslinki ympärillä. Ehkä se itsekin tajusi, että nyt on pakko toimia. Pieni helpotus tuli, kun Prinssi kakkasi lastaussillalle löysemmät kakat. Mutta kyllä me Hyvinkäälle lähdetään, oli suoli jo auki tai ei, poni ei ole oma itsensä ja en voi antaa itselleni anteeksi, jos jotain käy. Äitini jä traikkuun Prinssin kanssa ja minä ajoin. Sara ja Iida olivat hengessä mukana. Soittelin vähänväliä traikkuun ja siellä meni tosi hyvin. Matkalta soitin kotiin iskälle ajo-ohjeita ja kerrankn tuo tumpelo osasi käyttää nettiä oikeaan aikaan. Ulkona oli pilkkopimeetä ja se ehkä stressasi vielä enemmän, kun määränpään sijaintikin oli todella hakusessa. Tiesin, että se on siellä jossain Hämeenlinnan ja Helsingin välissä...

Matka kesti Pälkäneeltä vain vajaa kaksi tuntia ja matka sujui onneksi hyvin eikä aikakaan tuntunut pitkältä. Prinssi tutkittiin heti klinikalla eikä sen sykkeessä tai veriarvoissa ollut mitään normaalista poikkeavaa. Jouduin vastailemaan ikäviin kysymyksiin, kun lääkärit kysyivät mikä on hoitobudjettimme, kun vakuutusta ei ole. Sanoin, että ei kovin suuri ja tehdään vain pakolliset tutkimukset ja hoidetaan ponia niin, ettie sen tarvitse kärsiä. Kysyivät mitä tehdä jos ainoa keino olisi myöhemmin ähkyleikkaus, sanoin ettei siihen ryhdytä, se maksaa monta tonnia eikä tuo poni oli sen arvoinen, niin kylmältä ajattelutavalta kun se tuntuukin. Siinä vaiheessa se päästettäisiin tuskistaan. Ultrasta löytyi ohutsuolesta jonkinmoisia tukoksia, mutta täysin hiljainen suoli ei ollut eli liikettä näkyi ja se oli hyvä juttu. Prinssi jouduttiin kuitenkin jättämään yöksi sinne ja sille avattiin kanyylilla suoniyhteys. Se oli aika kurjan näköistä, kun kamalalla neulalla etsittiin pientä suonta. Kun neula lopulta oli suonessa hyvin, niin sinne alettiin työntämään niitä ohkasia "letkuja" ja kaikenmaailman härpäkkeitä. Kaikkein kamalimman näköistä oli, kun lopuksi letkut ja teipit ommeltiin raasun kaulanahkaan kiinni kuin parsinneulalla. Tämän kurjan operaation jälkeen pikkupotilas sai nimilappuja itseensä, meidän Pikku-Bimlis jäi sinne taistelemaan elämästään! Karsinassa kanyyliin kiinnitettiin spiraalinmallinen letku, josta nestettä menee poniin suonensisäisesti. Se pääsi liikkumaan karsinassa vapaasti, mutta kuonokoppa sille joudutiin laittamaan, kun söi purua.

Jätimme ponin sinne ja lähdimme kotiin. Kello oli jotain kaksi ja olin aivan älyttömän väsynyt. Olin tehnyt aamutallinkin poikkeuksellisen aikaisin ja olin ollut hereillä lähestulkoon vuorokauden ympäri. Ajaminen oli ihan tuskaa, moottorietie ei tuntunut loppuvan koskaan ja uni oli niin lähellä, että pelkäsin oikeasti nukahtavani rattiin. Avasin ikkunaa ja yritin haukata happea, löin itseäni poskille ja yritin kuunnella musiikkia. Silmissä näkyi vaan valkoiset kaistaviivat ja märkä tumma tie. Toijalan kohdalla oli pakko luovuttaa, pysähdyimme ABC:llä ja haettiin vähän purtavaa ja otettiin pieni happihyppely. Matka kesti kotiin 2½ tuntia, olimme kotona neljältä ja hevoset ihmettelivät tuloamme, joten kävin heittään niille heinää vähän. Ajattelin myös aamua, jos menee herääminen normaalia myöhäisemmäksi. Kotiin tultuani kaaduin sänkyyn ja nukahdin heti.

Aamulla heräsin ilman mitään herätyskelloa tms jo puoli yhdeksältä. Lähdin tallille ja siellä oli kaikki hujan hajan, kun iskä ja äiti ottivat illalla myöhään hevoset sisään, kun selvisi, että matka Hyvinkäälle on edessä. Riimut olivat ties missä ja aamuruuat vielä rehukaapissa. Alkuhermoilujen jälkeen sain kaikki kaakit pihalle ja siivosin tallin. Meillä oli tänäänkin se ponitalutus, vaikka yritin selittää järjestäjälle tilannetta, ettei nyt oltaisi siinä kunnossa että kyetään tulemaan. Pakko oli kuitenkin mennä ja otin vain Nallen mukaan. Ärsytti jo lähteä koko talutukseen kun tiesi, että menee vain miinukselle, kun bensat maksaa enemmän kuin mitä sieltä saa. Tänään kävi kuusi ratsastajaa, kaikki heti siinä aluksi ja viimeiset 1½ seistiin kylmässä viimassa. Nalle viihtyi hyvin, kun se laidunsi nurmikkoa. Paska reissu kuten eilenkin, mutta tulipa tehtyä. Klinikaltakin soitettiin ja kerrottiin hyviä uutisia. Prinssi on kakannut 6-7 isoa kasaa ja on paljon parempi. Kysyivät minulta lupaa ruokintaan ja he ovat nyt niittäneet ruohoa sille, kun se sulaa paremmin mahassa kuin kuivaheinä. Halusin ehdottomasti ponin kotiin niin pian kuin mahdollista (jo taloudellisistakin syistä) ja saan hakea sen tänään kotiin, vaikka klinikalla olisivat sen halunneet vielä pitää ainakin vuorokauden, jotta näkevät miten lähtee rehun syönnin jälkeen suolisto toimimaan. Tuodaan poni kotiin, kun se tarvitsee nyt aluksi vihreää ja muutenkin laitetaan se Pinnin luokse takaisin, tehdään kaikki nyt niin varman päälle, ettei enää tuon tonnin klinikkalaskun jälkeen tule tehtyä mitään, minkä olisi voinut estää tekemällä toisin. Pinni ja Prinssi ovat nyt joitakin päiviä tässä meillä laitumella ja vien ne sitten yhdessä sinne pihattoon. Olkoot siellä nyt niin kauan yhdessä, että varmistutaan siitä, ettei enää tule mitään takapakkia. Ähkyn syy on epäselvä, tietysti uusi paikka ja sen mukanatuoma stressi voi aiheuttaa tämän. Myös ruokavalion muutos on mahdollinen, kun maitoa ei enää tullut. Ilmeisesti Prinssi oli kuitenkin imenyt loppuvaiheilla enemmän kuin mitä luulimme, kun yritin sitä seurailla pari viikkoa ennen vieroitusta. Hiekansyönti ja nestehukkakin ovat mahdollisia aiheuttajia. Me lähdemme nyt kohti Hyvinkäätä hakemaan rakasta ponivauvaa kotiin, nyt vain toivomme, ettei takapakkia tule ja se jää vielä tänne maanpäälle nauttimaan ihanista ponipäivistä kanssamme. Lähtö oli kuitenkin varmasti lähellä! ♥