sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lunta tulvillaan...



Viimeviikonloppu oli aikalailla "horsefree" sen lauantaisen Emmin hepan ratsastuksen jälkeen. Hauskaa oli, onneksi muisti pätkii. Ainut huonopuoli on se, että tuon rämäviikonlopun jälkeen mun vasen nilkka on ollut ihan älyttömän kipeä. Siinä on vanha vamma, mikä kovassa rasituksessa saattaa hieman tuntua ikävältä, esimerkiksi joskus ratsastaessa tms. En pystynyt kävelemään ilman jalkalastaa ennenkuin vasta eilen.... Tiedä sitten mitä on tullut riehuttua, kova kolaus siihen on täytynyt tulla, että se noin pahasti reagoi. Onneksi se meni nyt ohi!





Maanantaina Harmonia oli ensimmäisellä estetunnilla. Sara meni sillä, kun ovat menossa ensiviikolla estekisoihin Niihamaan. Ja voin nyt tästä tunnista teille hieman tämän ratsukon osalta kertoa miten meni, mutta tiedoksi nyt vielä yhteisesti kaikille, että me olemme nykyään jonkinsortin "ratsastuskoulu" eli en voi täällä puida kaikkien asiakkaiden ratsastusta. Toki näillä tutuilla tytöillä voin esimerkkejä heittää ja kertoa vähän mitä tunneilla teimme. Pystytimme esteet molemmille pitkille sivuille ja laitoimme pääty-ympyröille yhdet puomit. Alkuverkaksi tulimme tätä ravissa ja laukassa niin, että esteet oli laskettu puomeiksi. Sitten nostimme esteet ylös ja tulimme ensin niin, että pääty-ympyrät tultiin ravissa ja sen jälkeen lyhyellä sivulla nostettiin laukka ja hypättiin pitkän sivun este. Laukka piti säilyä toiseen päätyyn asti ja siellä siirtyä taas raviin ja tehdä ravissa pääty-ympyrä, jonka jälkeen taas nostettiin laukka jne. Haasteena tässä oli monelle raviin siirtyminen laukan jälkeen ja rauhallisen tahdin löytyminen. Laiskempien ponien ratsastajat taas joutuvat taistelemaan kovasti, että saavat laukan nousemaan ajallaan ja että laukka säilyy loppuun asti. Tulimme tätä harjoitusta molempiin suuntiin, esteet olivat noin 50-60cm korkeudella.

Sitten jatkoimme samaa laukassa, eli nyt piti saada tehtyä myös pääty-ympyrät laukassa. Se ei ollut oikeastaan kenellekään tällätunnilla vaikeaa, kun kaikki ponit olivat hyvin kääntyviä kavereita. Nostimme estekorkeuksia kaikille sopiviksi, Sara ja Harppa tulivat esteitä 80cm:n korkeudelta. Tämän tunnin jälkeen oli vähän pienempien estetunti ja menimme samoja juttuja, mutta hieman helpotettuna versiona. Ressu, Romeo, Nalle ja Kallekin suoriutuivat tästä hyvin. Lopputunti päättyi taas tuttuun kuvioon, kun Kalle sekosi ja sen ratsastaja tippui aika pahannäköisesti. Ratsukko lähestyi pitkänsivunestettä kaarteessa ja yhtä laukka-askelta ennen pientä pystyä Kalle sinkosi kovaan laukkaan, veti pään alas ja veti ihan järjettömän pukin, jonka voimasta ratsastaja lensi parit voltit pitkälle esteen toisellepuolelle suoraan niskoillensa.... ja hevonen perässä. Onneksi tyttö nousi ylös nauraen ja totesi, että Kalle halusi vain sanoa: "Naiset ensin!" :D Taas yksi kypärä lisää roskakoriin! Tällöin tein päätöksen, että näin tämä ei voi jatkua ja jotain tuolle ilkimykselle on tehtävä.


Kentäntekoprojektista kuva kahden viikon takaa, nyt alue on jo tasoitettu ja siinä on jo salaojaputket ja suodatinkangas valmiina.

Tiistaina lähdimme ensimmäisten tuntilaisten kanssa maastoon, mukaan lähti isommat tytöt Harpalla ja Romeolla sekä yksi pienempi tyttö Pinnillä, itse vedin porukkaa Ressun kanssa. Pääsimme harjuun asti hyvin tuon melko ison tien yli ja laskimme metsäpolun harjunpohjalle. Ratsastaja päästi Pinnin kipittämään ravilla tuon alamäen ja valui sitten tyylikkäästi pyllymäkeä kaulalta ja humpsahti maahan, Pinni jäi onneksi lähipuskaan syömääni. Jouduin tulemaan alas selästä ja auttamaan pikkutytön selkään. Kun sitten vaivalla pääsin takaisin Ressun selkään, niin eiköhän Pinni keksinyt pukittaa tuon tytön alas selästä, ennenkuin pääsimme edes liikkeelle. Se on juuri tuollainen, että kun huomaa pienen ja kokemattoman olevan selässä ja saa sen kerran tippumaan, niin se saattaa tehdä juurikin näin, ratsastaja kyllä oli vähän jännittynytkin ekasta humpsahduksesta, että poni aisti ihan varmasti myös sen. No mutta sitten, eiköhän Pinni lähde juoksemaan kotia kohti eli tuolle Asemantielle, minkä yli juuri tultiin. Se on aika vilkas autotie, siinä on 50km/h nopeusrajoitus, mutta siinä menee paljon rekkoja ja busseja ym. Hyppäsin äkkiä alas selästä ja löin Ressun tälle pikkutytölle ja lähdin juoksemaan tuon perskuleen tärpästikkelin perään. Oli siinä autoilijoilla näkemistä kun juoksen heijastinliivi päällä kypärä päässä tuommosen lihavan pikkuponin perässä. Pinni meni tielle asti ja lähti juoksemaan ihan eri suuntaan kuin mistä olimme tulleet. Onneksi se liukastui laukassa ja kaatui asfaltille, sain välimatkaa kurottua umpeen ja juoksin sen kiinni. Ei muutakuin etsimään tuntilaisia, jotka jäivät odottaan harjunpohjalle. Laitoin toisen isommista ratsastajista Pinnille ja tämän pikkutytön Harpalle. Loppumatka sujuikin ilman mitän ongelmia, Harppa kulki niin nätisti, vaikka tuskin tunsi selässään mitään. Tämän takia en tykkää vetää maastoja, kun ratsastajien pitäisi oikeasti hallita ponit itse kaikissa tilanteissa, mutta toisaalta tämä vain on osa tätä lajia, hevoset ovat eläimiä ja niiden kanssa sattuu ja tapahtuu. Näistäkin poneista oikeasti kaikki oli tarkkaan harkittu ja valittu mukana maastoreissulle, Pinni on aina ollut kiltein ja luotettavin maastomopo. Tallilla pidin sitten vielä yhden tunnin ja tein iltatallin ja lähdin kotiin.

Keskiviikkona ekat tuntilaiset halusivat mennä ilman satulaa ja toivoivat leikkejä, no niitähän me sitten mentiin. Pinni pelleili taas vaihteeksi, mutta topakka ratsastaja sai sen ruotuun. Toisella tunnilla oli esteitä ja menimme samaa harjoitusta kuin maanantainakin, tunnilla olivat Harppa, Romeo ja Nalle. Illalla pohdimme myös mitä teemme tuon Kallen kanssa, kun se on heittäytynyt tunneilla vähän hankalaksi. Sovimme, että läpiratsastan sen itse vähintään kerran viikossa.

Torstaina sitten oli tarkoitus nousta Kallen selkään ensimmäistä kertaa. Laitoin sen kuntoon ja taluttelin sitä hetken kentällä ja mentiin maastakäsinjuttuja. Otimme hieman yhteen pariin otteeseen, mutta puolentunnin jälkeen olimme saaneet nokkimisjärjestyksen selville, voin kertoa ettei ollut helppoa eikä varmastikaan näyttänyt kovin turvalliselta. Nousin sitten kyytiin ja ratsastin sen läpi kaikissa askellajeissa, se on niin mun tyyppinen poni ratsastaa! Se kulki niin kivasti, se on mun mielestä valmis heB:n radoille vaikka heti, eikä varmasti olis kova työ saada sitä A:n radoille. Mutta kun tavoitteena ois saada se kantamaan nuo ipanat kyydissä... Menimme lopuksi peltojen ympäri loppukäynnit, poni oli ihan naatti, mutta se olikin tarkoitus.

Illalla ihastelin työni tulosta tunneilla, kun Kalle meni paremmin mitä on ikinä mennyt! Se meni aikuisten talutustunnilla ja sen jälkeen Suvilla ilman mitään ongelmia. Noiden tuntien jälkeen pidin vielä aina yhtä ihanan alkeistunnin, joka on kyllä semmoinen hullunmylly tarpeenvaatiessa, ettei mitään rajaa. Niin paljon yli-innokkaita pikkutyttöjä, että menee jo meikäläiselläkin välillä aivot tilttiin :) Tähän tuntiin on aina hyvä lopettaa viikon tunnit ja aloittaa työntäyteinen viikonloppu.

Eilen lauantaina menin taas Kallella, se oli taas tosi kiva, tässä vähän kuvia, jotka on Marian ottamia:






16 kommenttia:

  1. kylläpäs pinnillä oli virtaa en lkennu kokonaan mutta olikohan silloin tullut jo lunta oliko se lumesta virkeä oma ponin heitti pukkeja
    -heini

    VastaaPoista
  2. Onks toi kenttä noin "pieni"? Vai näyttääkö vaan tossa kuvassa? :D Ja tosi kiva postaus !! :) Ois kiva nähdä ratsastus kuvia Harpasta? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "pikkukenttä" on aika pieni, mut uus isompi on 20x40m :)

      Poista
  3. Vau! Onpas Kalle hieno!

    VastaaPoista
  4. Tää oli tosi hyvä postaus! (:

    VastaaPoista
  5. pinnilä ju oli virtaa :D ite haluisin mennä nallella esteitä tai maastonn sorakuopalle lukkaan täyttä<3

    VastaaPoista
  6. niin siis toi viesti jossa lukio pinnilä ju oli virtaa :D ite haluisin mennä nallella esteitä tai maastonn sorakuopalle lukkaan täyttä<3

    niin oli multa
    tv.Heini
    -Heini

    VastaaPoista
  7. Mitä annat Prinssille ruuaksi? Mekin ollaan just hankittu nyt viime kesänä syntyny shettisori ja ruokavaliota pitäs muuttaa.. Heinän lisäks aateltiin kauraa, kivennäistä/mysliä ja valkuaista. Mitä määriä suosittelisit? Miltä kuulostais desi kauraa ja desi mysliä ammulla ja illalla? Minkä verran valkuaista olis sellanen hyvä perusmäärä, kun heinän pitoisuutta en tiiä?

    Tää ruokinta kun on aika uus juttu ja varsa on tähän asti saanut valkuaisköyhää mysliä... Ja netistäkin löytyy aika ristiriitasta tietoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi saa samaa pony-rehua kuin tallimme muutkin ponit, koska ei susotunut rankan ähkyonnettomuuden jälkeen syömään mitään muuta kuin mitä oli emänsä kiposta napostellut koko kesän. Lisäsin sen ruokintaan silti himpun verran juuri tuota kauraa, mutta sen kanssa saa olla varoivainen, että aloittaa riittävän pienellä määrällä eikä ylipäätään ala syöttämään sitä liikaa. Prinssi saa aamuisin 3dl ponyrehua ja iltaisin saman verran ja siihen tuo 1.5dl kauraa. Tuo sinun ruokintasi kuulostaa hyvältä, valkuaisesta en osaa näin äkkiseltään sanoa, mutta ei meilläkään ole heinästä analyysejä (vielä) joten näillä on hyvin pärjätty tähän saakka :)

      Poista
    2. Kiitti! :) Mekin varmaan nyt tuota kauran määrää vähennetään kun nyt on poni ollut vähän liian energinen...

      Poista
  8. Voisitko kuvata videopostauksen seuraavista kisoista? :D

    VastaaPoista
  9. juu meijjänki kamujen shettis ori syö vähän liikaa kauraa ku sillä on energiaa se on menny jo 9 kertaa tänään aidoista läpi :D
    -heini ja se poni on tiian
    -tiia

    VastaaPoista
  10. Moro! Tonne mie meen ratsastamaan tunnin päästä🤪

    VastaaPoista