lauantai 20. lokakuuta 2012

SuperHyperMegaKiirettä!

Ja kaiken tämän lisäksi ei ole ollut nettiä. En tiedä mistä aloittaisin, mutta kerrottakoon nyt ensiksi, että muutin meidän kotitilalta (missä tallikin on) omaan kämppään tähän lähialueelle. Netin sain vasta eilen ja siksi blogin päivitys on ollut mahdotonta. Tänä aikana on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä, mm. yksi ihanista poneistamme lähti uuteen kotiin ja uusikin karvajalka saapui tallillemme. Ajattelin nyt vähän tiivistää tähän kaikkea:


Viikko 41:

Maanantaina tallillemme saapui tunnistaja hevosjalostusliitosta ja Prinssi saatiin nyt rekisteriin. Sille laitettiin myös mikrosiru ja otettiin verikokeita. Sen jälkeen lähdimme Ressun kanssa Annan estevalmennukseen Niihamaan. Menimme siellä aluksi kavalettiharjoituksia ympyrällä sekä kaarevilla linjoilla. Lopuksi tulimme samaa tehtävää noin metrin esteillä.



Tulimme ristikon, jakoimme loivasti oikealle pystylle, pystyllä laukanvaihto ja siitä ympyrällä koko kierros molempien pystyjen yli ja sitten tuon vasemman pystyn yli takaisin ristikolle.




Tiistaina tein lastentunnilla päätöksen, että Venni lähtee. Se on niin raaka, etten halua "katsella sitä tunneilla", kun sitä ei voi viedä eteenpäin sairastelujen takia ja sen tietää mitä se sitten on pikkulapsilla. Kiltti ja luotettavahan se oli ja sitä arvostin kovasti, mutta esimerkiksi laukannostot eivät pienimmillä ratsastajilla onnistunut muutenkaan ja se on suuri ongelma. Laitoin myynti.ilmoituksen samana iltana ja yhteydenottoja tuli paljon. En ehtinyt sopimaan yhtäkään koeratsastusta, kun tuttuni sanoi ottavansa sen ylläpitoon ja se kuulosti omasta mielestäni loistavalta, kun en raskisi luopua siitä, kun se on noin kiva. Tuttumme saattavat ostaa sen tulevaisuudessa ja luulen, että itsekin on helpompi se myydä, kun on ollut siitä erossa jo niin kauan. Pakko myöntää, ettei ole kyllä ollut ikävä, vaikka niin luulinkin. Venni pääsi siis asumaan pihattotyypiseen talliin vapaalle heinälle piensuokin ja shettisvarsan kaveriksi. Ne tulivat heti toimeen keskenään ja jätin Vennin hyvillämielin sinne viimesunnuntaina.






Sitten iskikin paniikki, että mistä löytyy poni Vennin tilalle. Mulla oli ihan järjetön pula isommista poneista ja nyt piti löytää NOPEASTI ja HYVÄ iso poni. Tuo yhtälöhän on täysin mahdoton, mutta sattumalta markkinoita selaillessani ja yhdestä ponista soittaessani myyjä tarjosi minulle tosi kivaa ratsuponitammaa. Vähän minua epäilytti tamman ikä, mutta se on oikeasti ihan superkiva ja tunteja tehnyt viimeiset kolme vuotta. Tamma oli Lahden lähellä Sysmässä ja halusin ehdottomasti lähteä sitä katsomaan.

Viikko: 42

Aloitin opiskelut Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa yrittäjän oppisopimuksella ja ensimmäiset lähiopetuspäivät olikin heti maanantaina sekä tiistaina. Sovin tamman myyjän kanssa, että tulen maanantaina koulupäivän jälkeen ponia katsomaan, kun sielläpäin liikun. Otin traikun mukaan ja varauduin siihen, että poni lähtee mukaan jos se on hyvä. Heräsin maanantaiaamuna klo.5 ja lähdin tallille viemään hevosia ulos. Otin traikun mukaan ja pääsin lähtemään klo.6 tallilta. Matka Lahteen kesti noin 2 tuntia ja koulu alkoi puoli 9. Iski kauhea paniikki, kun en meinannut löytää Lahden keskustasta parkkipaikkaa autolle ja traikulle. Lopulta löysin ilmaisen ja tilavan parkkialueen, mutta sitten etsinkin juosten, että missä on se rakennus johon piti mennä. Ehdin juuri ja juuri ajoissa. Koulupäivä alkoi anatomian tentillä, johon en ollut valmistautunut ollenkaan, koska minulle ei oltu ehditty tehdä tunnuksia sellaiseen nettiohjelmaan enkä saanut aineistoja etukäteen kuten muut. Aika hyvin siitä kuitenkin selvisin, jostain syystä on tullut opittua, että missä on hankositeet ja kaikenmaailman luut ja jänteet. Loppupäivä opiskeltiin hevosen ruokinnasta kaikkea, mutta täytyy myöntää, että aika tylsää oli, kun itse aikalailla eritilanteessa kuin muut ryhmäläiset, vähän sain ihmetteleviä katseita, kun kerroin omistavani 7 omaa hevosta ja pidän omaa tallia. Muut ovat oppisopimuksella jollain tallilla ja harvalla on edes omaa hevosta. Eka vuosi tulee olemaan tylsää.... :D

Koulupäivä loppui puoli 4 ja lähdinkin heti ajamaan kohti Sysmää. Hetken pyörin traikun kanssa Lahden päässä, kun kaupunki on ihan vieras. Lopulta löysin oikealle tielle ja loppu olikin tuttua, kun olimme siellä Asikkalassa ja Sysmässä niissä shettisten SM-kisoissa. Olin perillä viiden jälkeen ja poni olikin siellä lastentunnilla pikkutyttö selässä. Hetken myyjän kanssa juteltuani menin itse selkään ja se oli ihan kamalaa, kun poni ei vastannut ollenkaan tuntumaan ja oli todella tyhjä edestä. Hetken siinä vaan ratsastelin, kunnes kysyin myyjältä, että miten he ovat tätä ratsastaneet. Myyjä totesi, että mitä vähemmän ohjaa, sen parempi. No sen olin jo huomannut, mutta mietin voiko joku oikeasti toimia niin. Aloin ratsastaan istunnalla ja pohkeella paljon eteen ja pidin tuntuman kevyenä - Johan sujui! Poni oli hetkittäin jopa taivaallisen ihana, kun löysin sen tavan, millä tuota täytyy ratsastaa. Otin myös muutaman hypyn ja se sujui hyvin, myyjä olikin kertonut etukäteen, että poni rakastaa esteitä ja on todella taitava hyppääjä. Teimme kaupat ja heitin ponin koppiin. Lähdimme kotia kohti klo.19.30 ja kotona olimme vasta kymmenen aikaan. Kotimatka oli pitkä ja ulkona oli ihan pilkkopimeää. Jätin ponin karsinaan ja lähdin kotiin nukkuun. Emmi piti päivän tunnit ja kaikki oli sujunut hyvin.

Tiistaiaamuna oli taas herätys viiden jälkeen ja tein aamutallin. Lähdin taas kohti Lahtea, tälläkertaa ilman traikkua. Ilma oli aivan järkyttävä, vettä satoi ja ulkon aivan turkasen pimeää. Auto lähti pari kertaa vesiliirtoon, kun tiellä oli niin paljon vettä. Onneksi ei ollut traikkua perässä... Olin aivan älyttömän väsynyt taas vaihteeksi. Ehdin pysähtyä matkalla kahville ja perillä olin ajoissa. Nyt koulussa opiskelimme hevosten liikkumista ja näyttelyiden arvosteluperiaatteita, tässä opin jotain uutta, mutta tylsää oli silti. Iltapäivällä menimme varsanäyttelyihin ja sieltä pääsimme lähtemään ajoissa kotiin. Olisin ehtinyt hyvin pitämään kaikki illan tunnit, mutta ajattelin ottaa illan iisisti ja Emmi piti tunnit niinkuin olimme sopineet etukäteen. Kävin katsomassa lasten estetuntia ja moikkaan Emmiä. Menin sen jälkeen uudella ponilla ja se oli taas samanlainen. Pyysin Emmiä meneen Romeolla, kun sillä ei ollut muutakaan tekemistä ja Romeo oli valmiina tunnilta tulleena. Emmi rakastui Romeoon ja voitte vaan kuvitella kuinka poni liikkui. Se on ollut niin huippuhankinta ja Emmi sanoikin, että voisi vaikka ostaa sen itselleen! Uuden ponin kanssa yritin saada sen vastaamaan jotenkin tuntumaan, se on ihan uskomaton... Lopulta se sujui jo paremmin, käskin Emminkin kokeilla ja se totesi saman; ei oo ennen törmännyt vastaavaan. Ajattelin tarkastuttaa sen hampaat ja muutenkin Ukkosen Satu hoitaa sen huomenna. Löysin ohjin poni liikkuu tosi kivasti. Eilen menin sillä ja se oli taas astetta parempi ja se jopa liikkui ajoittain tuntumalla. Poni on siis 147cm korkea saksalainen ratsuponi, koulutustasoltaan heB ja re80-90cm, hypätty kotona metrin ratoja. Ikää löytyy jo 16-vuotta. Lisätietietoa ja lisää kuvia kotisivuilta (Papinojan Ponitalli).

Nalle, Prinssi ja uusi Harmonia-tamma


Prinssi ja "Harppa"

Tänään olimme Emmin kanssa ratsastamassa sen Zamigo hevosta, se on niin erilainen kuin Ressu. Sen liikkeet ovat tosi korkeat, mutta lyhyet. Se oli silti niin kiva ratsastaa, että jo ekoilla askeleilla alkoi ärsyttää, että itsellä on tuollainen luuska.... Suoraan sanottuna. Ressu on kiva ja toimiva heppa, mutta se on niin erilainen ratsatsaa kuin mihin itse on tottunut ja mistä itse tykkään. Kitkuttelen näillä nyt niin kauan kuin vain Ressu toimii näinkin hyvin, joskus sitten tiedän millaisen hevosen haluan sen jälkeen, nuoremman ja herkemmän... ja pienemmän!

13 kommenttia:

  1. Onpas teillä ihania heppoja! Onnea uuden ponin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan pitkä postaus! Olis kiva, jos kirjoittaisit sitte jatkossa enemmän myös niistä ratsastustunneista, joita pidät (:

    VastaaPoista
  3. olisi siis iva jos voisit kuvailla tunteja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki evät vältäämättä halua että heidän tuntia kuvataan;)

      Poista
    2. Juu ongelma on juurikin tuo, etten saa kuvata tunteja tai toisten ratsastusta, kun kaikilta asiakkailtani en ole saanut siihen lupaa. En myöskään halua kuluttaa aikaa tunnista säätämällä kameran kanssa.

      Poista
  4. Ressulla ratsastaneena ymmärrän hyvin mistä puhut :) Mutta on siinä hyvätkin puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti siinä on puolensa, se on kiva hevonen, mutta kaikellatapaa erittäin "raskas". Missä olet ratsastanut Ressulla? :)

      Poista
    2. Ratsastin sillon kun se oli vielä Meri-Lapin Hevospalvelulla Torniossa. Olin sillon mukanakin kun vietiin se Riihimäelle :) Siks on niin mukava lukea täältä "Reinon" kuulumisia!

      Poista
  5. vitsit mä niin tykkään lukee sun juttuja:)
    harppa on kyl söpö miltä tllilta toi on????
    ite oon ridannu ihan tonnäkösellä ja värisellä tammalla jonka lempi nimi oli harpsu oiskohan ssama??
    -heini

    VastaaPoista
  6. tuliko toi Harmonia Sysmästä starhill stablesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. harmonia on starhill stablelta. oli siellä mun lemppari :)
      ikävä on kova, se oli niin ihana ja kiltti poni!
      pitäkää siitä hyvää huolta! :)

      Poista