perjantai 29. maaliskuuta 2013

Elämä hymyilee jälleen!




Eli siis Romeon jalat on parantuneet täysin ja poni on ollut jo viikon tunneilla täysin normaalisti. Hyvä tuuri meillä, ettei sattunut pahempaa.

Kevät alkaa olemaan jo oikeasti käsillä, lumi on sulanut kiitettävää vauhtia. Tallityttömme ovat keksineet aivan mahtavan "leikin" ja kinuavat päivä toisensa jälkeen, että saavatko siivota tarhoista kakkoja. Aluksi en oikein lämmennyt ajatukselle, mutta kun homma näyttää sujuvan niin eipä niitä kai voi estellä. Pienimmät siivoajat ovat 7-vuotiaita ja ratkiriemukkaasti heiluttelevat talikkoja tarhoissa. Hyvähän se on, että käyttävät energiansa johonkin hyödylliseen. Alkaa vaan pelottamaan, että naapurit ja ohikulkijat luulevat meillä käytettävän lapsityövoimaa, varsinkin jos näkemänsä lisäksi kuulevat tyypillisiä kommentteja, kuten: "Susku me siivottiin teiän maastolenkin aikana 12 täyttä kottaria kakkaa tarhoista!!" :D


Oltiin viimeviikon sunnuntaina Halkolan perheen kanssa pääkaupunkiseudulla poneja koeratsastamassa, sillä he ovat päättäneet vaihtaa viimein isompaan poniin, vaikka luopuminen Rommista onkin jo pelkkänä ajatuksena ollut kamala koko perheelle. Itse taas olen sitä mieltä, että Rommi rupeaa olemaan kaikkensa antanut tälle perheelle, johan se on heillä neljä vuotta ollut ja ikävä tosiasia on se, ettei ponit kasva lapsien mukana. Menimme katsomaan yhtä 14v risteytystammaa, aivan järjettömän sympaattisen näköistä ja luontoista rusettihaita. Perheen nuorimmat rakastuivat siihen heti, kuten myös minä, mutta vähän siinä jäi jotain hampaankoloon. Lähdimme kotiakohti ja perheen äiti huikkasi sitten Marinkalle takapenkille, että avaa vielä markkinapalstan kännykällään, jos olisi tälle alueelle tullut jokin muukin poni myyntiin, jota voisi tällä samalla reissulla mennä katsomaan. Meillä oli siis peruuntunut toisen poniehdokkaan koeratsastus ponin sairastuessa ja meillä oli koko päivä varattu aikaa tähän hommaan. Tuntuihan se hieman turhauttavalta ajatukselta lähteä heti kotiin eikä saanut mitään vertailukohtaa tuolle edelliselle. Marinka bongasi ilmoituksen, jossa oli vain perustiedot ilman kuvaa tms ja aika pikaiseen minulle lyötiinkin puhelin kouraan ja käskettiin soittamaan. Myyjä vastasi ja kyselin vähän ponista, kuski ajoi siinä samalla rampista ensimmäiselle mahdolliselle huoltsikalle, jos sattuisi tärppäämään koeratsastus. Hieman hävetti, kun myyjä kertoi ottavasa koeratsastajia vastaan pääsiäisen jälkeen, kun poni on nyt ollut lomalla ja siksi on todella vireä. Totesimpa siinä, että no itseasiassa me olemma tässä jossain "Nurmijärven ST1:llä" ja me haluttais tulla katsoon sitä HETI! Selitin tilanteen ja matkaa sattui olemaan kyseiseltä huoltsikalta vain puolisentuntia. Poni tuntui myyjän puheidenmukaan hieman epäilyttävältä, mutta ajattelimme, että samase, hyvä vain nähdä joku muukin poni. Perillä myyjä olikin jo ponin kanssa vastassa ja Marinka menikin selkään. Ponin liikkeet oli ihan taivaalliset ja se kulki todella nätisti Marinkalla. Se oli laadukkaampi ja nuorempi poni, mitä etsimme, mutta näimme siinä paljon potentiaalia ja ilmeisesti hintakin miellytti perhettä. Ponista ja myyjästä jäi tosi hyvä kuva, poni oli hyvin pidetty ja tiedettiin sen toimivan myös lapsilla. Se on ollut leiriponina viimekesän ja näimme aikapaljon videomateriaalia siitä erilaisilla ratsastajilla. Lähdimme hyvillämielin kohti kotia ja ei me taidettu pitkää matkaa Tamperetta kohti ajaa, kun sain puhelin kouraani ja tehtäväkseni ilmoittaa, että perhe haluaa ostaa ponin. Joten onnittelut Halkoloille vielä ponista!! Kyseessä siis 145cm sipsakka ratsuponitamma, ikää 7v. Mikäli haluatte lisätietoa ponista, kannattaa kysyä Halkoloilta itseltään, en siitä sen enempää täällä ala kertomaan. Poni muuttaa ainakin alkuun tallillemme, jossa tytöillä mahdollisuus edetä alkuun minun silmän alla, mahdollisesti perhe vie sen myöhemmin maneesitallille.




Tällainen poni siis tuli ostettua, vaikka kotoa lähtiessämme emme edes tienneet menevämme katsomaan tällaista!! Ja mitä Rommiin tulee, se siirtyy minun omistukseeni syksyyn mennessä. Tytöt viettävät viimeisen kesän shettiksensä kanssa tulevana kesänä ja saavat molemmilla poneilla ratsastella täällä. Heitä näkee varmasti vielä kisaradoilla kesällä Rommin kanssa.


Sitten seuraavaan (tai oikeastaan seuraaviin) poniasioihin. Diana lähtee kotiinsa nyt viikonloppuna, koska se on nyt niin hyvällä mallilla ratsastuksen kanssa. Syynä lähtöön on myös sen reippaus, jonka vuoksi sitä ei voi oikein edes talutuksissa käyttää. Isommilla se menee tosi nätisti, tekee laukkavoltit, laukanvaihdot kavaletilla ja paljon muuta, mitä tuon ikäisen ei tarvisi vielä tehdä, mutta on vain itse näyttänyt "vahingossa" osaavansa ne. Tämänvuoksi haluan, että se lähtee huilaamaan, koska minulla ei ole sille käyttöä, kun en halua vaatia siltä vielä niitä asioita, mitä sen pitäisi noiden isompien tunneilla sitten tehdä. Sen omistaja kävi tänään katsomassa ja ihasteltiin työmme tulosta, kun Diana meni oikein mallikkaasti ja näytti valtavan reippautensa omistajallekin.

Käytiin katsomassa tänään myös Venniä, koska niillä oli siellä pieniä johtajuusongelmia. Se on siis serkullani kevään ylläpidossa, heillä ei kokemusta ratsastuksesta tai hevosista käytännössä yhtään. Venni toimii siellä tämän minu serkun ja hänen 7- ja 10-vuotiaiden tyttöjen alkeisratsuna. Ongelmana heillä on se, että Venni ei suostu menemään "mettään" eikä itseasiassa enää lähtemään edes kotipihasta. En voinut uskoa tätä, koska meillä sillä lähti 9v pikkutytöt yksin maastokäppäilylle ilman satulaa ja se on aina lähtenyt tosi kiltisti. Lähdettiin tänään sitten Ikaalisia kohti, matkaa joku 1½ tuntia. Venni siellä jo köpötteli kentällä 7v Ennin kanssa ja ravasikin tosi innokkaasti. Ennin jalat eivät edes ylttäneet satulansiipien yli ja se ihan muina miehinä ratsasteli kentällä. Nauroin parivaljakolle, koska en muistanut Vennin olevan noin kamalan isokokoinen saatikka sitten noin kiltti! Oon katsellut liikaa tuota Kallea ja mua oikeesti pelotti vähän tuo Vennin ja Ennin meno, koska oon tottunut siihen, että vuoniksen (Kallen) kohdalla saa aina vähän olla varpaillaan, jos on pieniä selässä tai liikaa avaraa tilaa. Venni vain klompsotti isoilla jaloillaan suurta kenttää ympäri pikkutyttö polkiessa kauramopoonsa lisää vauhtia :D









Menin sitten itse selkään ja ensitöikseni nappasin sitä kepillä ihan kunnolla takapuolelle, kun vänkäsi siinä jotain ja siitähän seurasi aikamoinen pukki, mikä kieltämättä tuli yllätyksenä, koska poni ei sellaista ole tehnyt. Poni oli ihan varma, että selässä on taas joku pelokas ratsastaja, mutta samalla hetkellä polle tajus olevansa pulassa jos tekee vielä jotain sopimatonta. Venni oli ihan kamala ratsastaa, koska siltä ei oo kukaan  vaatinut nyt yhtään mitään enkä minäkään siltä mitään sen kummempaa vaatinut, kunhan nyt saan sen meneen kaikki askellajit edes jotenkin. Se oli venkula ja vähän tasapainoton, mutta oudointa oli se, että se oli tosi reipas! Sillä on vaan hömpötelty kentällä ja tytöt on sen kanssa tunneilla käynyt aina välillä. Sillä ei oo laukattu koko aikana ja kokeilinkin sitä. Laukat nousi tosi hyvin ja välillä tuntui siltä, että vauhtia oli jopa liikaa. Laukat nousi myös käynnistä hyvin. Tätä nuo ihmettelivät, kun eivät olleet saanut laukkoja nouseen, mutta neuvoessani sanat puolipidäte, laukkapohje ja istunta aiheutti hämmennyksen kaikkien kolmen naamalle; "Siis täh mitkä?!" :D Eli ei ihme... Sitten vaan portista pihalle ja maastoon testaamaan ongelma! Ja kyllä meidän pomminvarma Vennimme stoppas yritti käännähtää ympäri, kunnes itse ärjäsin kauheeseen ääneen, että "perkeleen poni mitä hemmettiä sää luulet tekeväs" ja samalla nappasin kunnolla raipalla ja pidin turvan menosuuntaan. Johan meni eikä kysellyt.... Kuten ei oo ikinä ennen meillä tehnyt! Laukkailin vähän sillä siinä teillä ja tulin uudestaan kotipihaan ja lähdin eri suuntaan, pitkin ohjin :) Sitten vain laitoin serkkuni kyytiin ja neuvoin sen laukannoston hänelle kentällä ja lopuksi yritettiin maastoonlähtöä hänen kanssaan. Venni teki saman ja oli taas saamassa periksi, mutta minun ärjyessäni ratsastajalle ohjeita homma saatiin onnistumaan. Kyllä sitä kilttikin hevonen pääsee niskanpäälle, jos huomaa sen olevan mahdollista. Vennikin saanut joillain kerroilla periksi eikä sen ole sitten tarvinnut lähteä maastoon, joten kysyy varmaan jonkinaikaa... Huonompi juttu.


Serkkuni ja Venni, itse yritän selittää noita "ihmeellisiä sanoja" :D


Nojuu mutta siis Vennistä vielä; tein tänään sen päätöksen, että Vennin tullessa vappuna kotiin, laittelen sen kuntoon ja se saa tehdä joitain tunteja ja tietenkin kesäleirit, sen jälkeen myyn sen. Se ei se sovi meidän käyttöömme ja se olisi onnellinen juuri tuommoisessa käytössä, missä se on nyt serkuillani. Se olisi ihan loistava tätiratsu, terapiahevonen, vaellushevonen tai perhehevonen - ei kehää kiertävä tuntihevonen eikä kokonsa ja rakenteesa puolesta pelkästään pikkulasten ratsu. Myyntiä olen tällä ylläpitoajatuksella kiertänyt, mutta nyt ei mahda mitään. Pakko se on myydä, että saan tilalle toimivamman ison ponin, koska sellaiselle meillä on nyt kova tarve!! Eli tällainen helmi on tulossa myyntiin, oikeasti ihan superkiltti ja isokokoinen puhdas vuonis, jolla luonne täysin kohdallaan... ja kyllä se oikeasti pihasta lähtee maastoileen ;) Ihan ilmainenhan tuo ei ole, mutta eipä nuo vuonikset ikinä... Mikään valmis kisatykki tämä ei ole, vaikka hyppinyt 80-90cm tehtäväratoja ja kisannut 60cm. Hienot askeleet ja sopivan reipas, täysin maasto- ja liikennevarma, vetää kärryjä ja on vikelletty ja humputeltu, uitettu ja hiihtoratsastettu.


Tallillamme on käynyt pääsiäispupu ja tuntilaiset ovat saaneet suunsa makeaksi! 

Norton ja Rommi lasten maastotunnilla pikkumetsässä

Heinäkuorma purettu, huhhuh!

Hoitajien taukohuone

Perus arki-ilta tallillamme

Romeo, Harppa, Norton ja Rommi lasten maastotunnilla

Susku ja Ressu

Hyvää pääsiäistä toivoo Minnie ja Matti :)
Isompien maastotunnilla ratsastustiellä, kuva otettu vetohepan Kallen selästä. Ponit: Harppa, Romeo, Rommi, Nalle ja Norton. Lujaa mentiin!






HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!! :)

4 kommenttia:

  1. kiva postaus asuuko se halkoloitten uus poni sulla?

    VastaaPoista
  2. Mekin aina siivoillaa tarhoja aina kun on tylsää.. talikot heiluu vaan

    VastaaPoista
  3. Kiva kun postailet taas Susku! (:

    VastaaPoista
  4. Onnee Halkoloille uudesta ponista! :D Ihanan näköne.
    Mistä te aina löydätte noita kultakimpaleita? ;D

    VastaaPoista