lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tallitytöt äänessä: Horse Fair 2016



Tämän postauksen päätähtinä toimivat meidän Horse Fair - poniratsukot Tinja & Rommi, Helmi & Norton, Neea & Nalle, Pihla & Taneli ja Veera & Kessu. Tytöt kilpailivat viimeviikonloppuna Helsingin Horse Fair messuilla Just Dressage Knock out kaksinkamppailussa ja kertovatkin nyt mietteitään reissusta. Ensin kuitenkin reissutunnelmia omasta näkökulmasta:










Jouduimme vaihtamaan hieman kokoonpanoja, kun Oscar oli onnistunut saamaan haavan jalkaansa pari päivää ennen messuja ja aristi sitä. Ehdimme käyttää sen vielä lähtöä edeltävänä päivänä klinikalla eikä jalasta onneksi mitään löytynyt. Jouduimme kuitenkin valmistelemaan Nortonin matkaan Oscarin tilalle. Meillä oli torstaina pakkaustuokio, jonka päätteeksi aloin Nortonia klippaamaan. Pääsin tallilta kotiin puoliltaöin aivan rättiväsyneenä... Silloin elin vielä siinä uskossa, että homma helpottaa kun pääsemme perille messuille. Hehheh...








Tytöt hoitivat ponit hienosti, montaa kertaa ei tarvinnut vesistä huomauttaa tai itse talikkoon tarttua, sikäli oli helppoa. Toki hirmuisesti jännitettävää ponien ja tyttöjen puolesta, tiukkaa aikataulua, suurta yleisöä, kovaa hälinää yms, sitä on vaikea edes selittää. Meillä oli näytökset sekä lauantaina että sunnuntaina, molemmat aamupäivästä. Lauantaina meidän tallilta saapui vielä kevätretkiporukka messuilemaan, siinä oli oikein mojova lisästressi järjestettynä vielä kaiken muun päälle.. Onneksi kaikki yli 30 retkeläistä taisivat olla ihan tyytyväisiä palautteesta päätellen, joten kannatti järjestää!








 Ponit suhtautuivat messuolosuhteisiin yllättävän hyvin. Tallimme supertähdet Nalle ja Rommi olivat oikein tärkeinä areenalla, he nauttivat suunnattomasti esiintymisestä ja olivatkin aika varmoja suorittajia. Kessu oli positiivinen yllätys siihen nähden, että hän on yleensä vähän ujopiimä. Hän esitti Veeran kanssa mielettömän hienon ravilisäyksen lauantaina ja oli mielestäni meidän poneista ehkä vaikuttavimman näköinen areenalla. Norton oli hauska, muttei ollenkaan oma itsensä. Yleensä se on ennemmin pystyynkuollut ja patalaiska... Sielläpä se vaan viipotti, tai oikeastaan kaahotti Helmin takakenosta ja jarrutuksista huolimatta. Noh, ihan söpöä, sepä se tarkoitus ehkä olikin. Taneli oli "pettymys", hän ei pitänyt tästä showsta yhtään ja jouduimmekin ottamaan hänelle taluttajan. Verkassa hän keksi alkaa potkimaan vieraita hevosia, mitä hän ei ikinä ole tehnyt.. Oikein peruutti ja vinkui ja pukitti, yritti tätä ihan tosissaan kahden taluttajankin kera.




Taneli oli muutenkin vähän stressaantunut koko reissun ajan. Saimme kuitenkin hänenkin osaltaan messut vietyä kunnialla läpi, onneksi areenalla oli herralla muuta ajateltavaa kun upean parinsa monottaminen tai pystyyn hyppiminen. Tuhannet kiitokset Oonalle, joka juoksi narunvarressa näytökset läpi ja piti ponin hallinnassa haastavassa tilanteessa. Tanelin käytökseen vaikutti varmasti myös yksinäisyys, kun tottunut elämään laumassa pihatossa ja nyt jäi yksin karsinaan messualueelle, kun kaveriponit jäivät rauhalliselle tallialueelle.




Lauantaina oli enemmän yleisöä, harmi että silloin esitys oli vähän säätöä. Emme olleet harjoitelleet yhtään yhdessä hevosratsukoiden kanssa, mikä ehkä kostautui näytöksessä. Ponit olivat myös ensimmäistä kertaa areenalla tuolloin, joten sekin varmasti vaikutti. Sunnuntaiksi petrattiin ja silloin oli ilo huomata, kuinka kouluratsastajat ottivat meidän pikkuratsukot hyvin "hoiviinsa" ja tsemppasivat näytöksen tiiminä läpi. Mahtava ja ikimuistoinen kokemus tytöille, poneille, itselle ja taustajoukoille! Kiitos Playsson.net ja Just Dressage tästä mahdollisuudesta, kiitos kaikille tukijoukoille, etenkin ihanille Superäideille! Nyt on aika päästää tytöt ääneen:





Perjantai 4.3.2016


Junamme Helsinkiin lähti kahdeksan jälkeen aamulla. Susku ja Samu tulivat ponien kanssa perästä. Messukeskuksen parkkipaikalla oli huonosti paikkoja ja jouduimmekin etsimään hevosautolle+traikulle pitkään sopivaa paikkaa, jotta saimme kaikki viisi ponia ulos. Kun olimme saaneet ponit karsinoihin, haimme poneille vettä ja sen jälkeen lähdimme hakemaan omia tavaroitamme ja heiniä autolta. Veimme tavarat hotellille ja vaihdoimme ratsastuskamat päälle valmiiksi illan treenejä varten. Päästyämme takaisin messukeskukseen, kävimme syömässä pastaravintolassa ja sen jälkeen kiertelimme messuilla ja katselimme kisoja.







Illalla seitsemän jälkeen pääsimme harjoittelemaan verkka-alueelle, kun messut olivat suljettu. Harjoitukset sujuivat hyvin, vaikka hevosratsukot eivät vielä olleet paikalle tulleetkaan. Annostelimme poneille ilta- ja aamu ruuat valmiiksi karsinoiden eteen ja lähdimme hotellille. Siellä kävimme ravintolassa syömässä, jonka jälkeen kaikki menivät hotellihuoneisiinsa nukkumaan.








Lauantai 5.3.2016

Heräsimme varhain ja menimme hotellin aamupalalle klo.7.30, meillä oli kaikki kisavaatteet jo päällä. Söimme reippaasti ja lähdimme ratikalla messukeskukseen. Silmäilimme radan läpi katsomosta käsin. Sitten mentiin tallialueelle ja harjailtiin poneja. Mentiin ajoissa verkkaamaan, tai oli tarkotus mennä (satulahuopahärdelli). Verkassa lämmiteltiin ja etsittiin omat parit ja ravattiin niiden kanssa, osa hevosratsukoista tuli viimetipassa ja harjoittelu jäi vähiin. Pian esityksemme alkoikin ja ravasimme esittelykierrokselle. Sen jälkeen kukin suoritti radat. Norton oli vähän hermona ja sitä piti ratsastaa joka askeleella tarkasti. Myös Kessun rata meni hiukan hassusti, kun sen pari unohti radan. Muista radoista ei ole muuta sanottavaa. Meidän jokkue "Supersöpöt" voitti vastustajajoukkueen "Setämieskerhon" tuloksella 3-2.






Kaikki lähtivät kiertelemään messuja ja sen jälkeen tultiin syömään karsinoille. Sitten tultiin karsinan väliin pohtimaan, että pitääkö Veeran ostama raippa palauttaa, kun se on 5cm pidempi kuin Helmin raippa. Sitten piilouduttiin Suskun takkiin pikkupojalta. Messupäivän päätteeksi laitettiin poneille suitset ja mentiin taluttamaan niitä verkkaan. Sen jälkeen lähdimme sporalla hotellille. Matka oli todella hauska, nauroimme kokoajan... Jopa kaikki muutkin matkustajat nauroivat meille. Hotellissa Helmi ja Veera taiteilivat meille hienot paidat takkien päälle.






Sunnuntai 6.3.2016

Herättiin joskus ja laitettiin hiukset ym kisajutut. Helmin hiusverkko hajos ja Pihlan takista tippui nappeja. Mentiin aamupalalle ja sen jälkeen haettiin kaikki matkatavarat huoneista ja lähdettiin messukeskusta kohti. Perillä leikkelimme paitoja, laitettiin poneja näytöstä varten kuntoon ja verkattiin. Yhtäkkiä olimmekin jo esittelykierroksella. Ensiksi meni Neea ja se voitti, Tinjan vuoro (sen pari voitti), Veeran vuoro (sen pari voitti), Helmin vuoro (Helmi voitti) ja viimeisenä Pihlan vuoro (sen pari voitti). Upeat kouluhevoset veivät siis voiton lukemin 2-3.









 Näytöksen jälkeen vaan kierreltiin ja käytiin syömässä, siivottiin karsinat. Tinja ja Susku pakkasi kamat ja sen jälkeen vietiin ne autolle, koska Susku ja Maija (Neean äiti), talutti ponit autolle. Helmi ja Pihla lähti viemään isoa kassia liian aikaisin ja sit mietittiin, että missä ne on ja Samu lähti kauheella kiireellä perään. Helmi ja Pihla lauloi undulaattilaulua. Taneli jäi vielä karsinaan odottelemaan messupäivän päättymistä, koska oli esillä russyhdistyksen karsinassa. Me lähdettiin juna-asemalle, Susku ja Samu jäivät vielä odottamaan messujen päättymistä. Kotimatkalla junassa oli tylsää, koska ei ollut leikkivaunua. Oli surullista, kun meidän kerhohuone (karsinaväli) purettiin.







Oli tosi kivaa!!

Tv. Tinja, Helmi, Neea, Pihla, Veera ja Oona











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti