keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kesän kynnyksellä

Niin se kevät hurahti nopeasti ja kesä kolkuttelee jo oven takana. Puissa on lehdet, ponit ovat pääseet maistelemaan vihreää, aurinko paistaa ja koululaiset kirmaavat kesälaitumille jo ensiviikolla! Ehdottomasti vuoden parasta aikaa. Kevät on sujunut hyvin, poneilla oli aika rankka jakso tuo edellinen. Ryhmiä oli lähes joka ilta kolme ja siihen päälle vielä rästivuokrauksia, palkintoratsastuksia, valmennustunteja ym. Omana apunani oli ihana Annika, joka pyrki pitämään tunteja kerran viikossa, jotta sain viikosta yhden vapaa-illan. Tämän kauden viimeinen ja normaalia lyhyempi jakso käynnistyi viimeviikolla. Kesäloman alkaessa meillä starttaa päiväleirit, joita on ensimmäiset kaksi lomaviikkoa klo.9-14. Iltaisin on vielä tunnit normaaliin tapaan. Tämä kausi päättyy sunnuntaina 14.6 tallimme Summer Cup 2015 III-osakilpailuun ja finaaliin. Ensimmäinen osakilpailu oli huhtikuun lopulla ja toinen on tulevana sunnuntaina. Kesäkuun loppuun asti onkin yöleirejä ja vielä kaiken päätteeksi Oma poni-jakso, jolloin kaikki ponimme ovat vuokrattu 10 päiväksi nopeimmille ja onnekkaimmille tytöille. He pääsevät kokeilemaan "oman ponin" kanssa touhuilua vajaan parin viikon ajan. Tämä myytiin loppuun muutamassa minuutissa, valitettavasti kaikki eivät mukaan mahtuneet! Ponit suuntaavat kesälaitumille heinäkuun alussa ja ovat siellä aina koulujen alkuun saakka.



Rommi on palannut tallillemme ja suoraan hommiin :) Hän yllätti kaikki lääkärit ja meidät kärsimättömät fanit. Oletuksena oli, että Rommi palaa normaaliin käyttöön loppukesästä, kunhan vielä yksi kontrollikuvaus on tehty. Luu oli parantunut niin hyvin, ettei se tuon paremmaksi enää ikinä luudu. Poni sai luvan palata heti normaaliin arkeen. Voi sitä riemua, kun Nalle ja Rommi näkivät toisensa 2kk:n tauon jälkeen! Rommi hyppi ja pomppi ympäri tarhaa, pukitteli ja laukkasi onnellisena. On se varmasti tuollaiselle vekkulille ollut pitkä aika seistä tyhjänpanttina. Onneksi sillä oli hyvä viihdyttäjä- ja huoltojoukko Heponiemen tallilla. Kiitokset vielä heille sinne :) Rommi on nyt kolmisen viikkoa tässä ollut ja tehnyt kevyesti hommia reilun viikon ajan. On ollut ihanaa saada se takaisin, onhan se yksi parhaista tuntiponeistamme.





Rommi oli hieman hölmistynyt, sillä tallilla oli tapahtunut pieni muutos hänen ollessa pois. Suunnittelin osasta talliamme pihaton ja toteutimme sen tuossa jokin aika sitten. Ponit ovat olleet ratkaisuun silminnähden tyytyväisiä, kuten minäkin. Eivät ne paljon sisällä käy kuin juomassa ja tervehtimässä talliin tulijoita, muuten ne ovat ulkona ja nautiskelevat auringosta... kuin myös kaatosateesta :D Toteutuksen haastavuus oli töiden sijoittaminen tallin aukioloaikojen ulkopuolelle. Teimme kaksi päivää hommia aamusta illan tunteihin saakka, joista viimeiset tunnit siivosimme jälkiä, jotta tuntilaiset voi tuoda ponit talliin. Yhden yön osa poneista olikin tässä pihatossa ns. ryhmäkarsinassa, kun ovi puhkaistiin vasta seuraavana päivänä. Pihattoon johtaa nyt väliaikainen sähkölangoista tehty kuja. Toimintamme kesätauon aikana rakennamme oven eteen pienen katoksen tuulikaapiksi ja teemme varsinaiset aidat myös oviaukon suulle.


Paloturvallisuudesta huolehdittiin kipinävaaran vuoksi. Tallin lattiat kuivikkeineen & seinät kasteltiin, jauhesammuttimet ja vesiletkut olivat lähellä.





Muita kuulumisia näette nyt kuvien muodossa:


Taneli, mahtava poni, vaikka kokeileekin välillä mun hermoja :)

Neea ja Kessu kisoissa Pohtiolammella
(c) Saara Juurikorpi




Ponit Kangasalan kevätmarkkinoilla



Venni tunnilla

Nalle tunnilla

Kessu tunnilla
Leevi tunnilla vappuna




Keppariluokan voittajat :)

Venni ja Susku kisoissa

Venni ja Susku kisoissa



Seuraavat kuulumiset menevät varmasti kesäkuulle, palaillaan ja oikein aurinkoista alkukesää kaikille lukijoille! :)


7 kommenttia:

  1. kiitos samoin! kiva postaus, haluaisin nähdä mitä teette kokeneimpien kanssa ilman satulaa, esteillä tai koulussa. :)

    VastaaPoista
  2. kuvaa päiväleiristä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joojoo! kuvaa viimeseltä päiväleiriltä myday. tai ota ees jotain videoo Viimeseltä Päiväleiriltä

      Poista
  3. miten pokeri menee esteitä kokeneella ratsastajalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minkä korkusta pokeri hyppää kokeneella ratsastajalla?

      Poista
  4. tee postaus tai video keskiviikon kokeneimmista

    VastaaPoista