Tammikuun kuulumisia

Viimeksi kerroin Harpasta, jonka jalka oli kipeä maastokoheloinnin seurauksena. Lopputulos oli onneksi se mitä uskaltauduin jo pari päivää tapahtuman jälkeen epäilemään, herkkähipiä. Poni ei ole ontunut askeltakaan koko tapahtuman jälkeen, vaikka tuolloin hyppi kolmella jalalla eikä varannut jalalleen edes painoa. Yleensä hevosen liikkeitä katsoessani näen terveenkin hevosen näyttävän ontuvalta, mutta tätä en sitten millään ja pakko se oli uskoa! Viikko oli täysin lepoa tarhailun merkeissä, seuraava viikko käveltiin ja hölkättiin ja kolmannella mentiin tunneilla normaalisti. Ihme neiti, onneksi se vain säikäytti meidät. Harppaan olen muutenkin ollut tyytyväinen, se on tallin isoin poni ja silti monen pienenkin ratsastajan suosikki. Se on aina kiltti eikä hötkyile turhia.

Tunnit lähtivät pyörimään hyvin heti kuun alussa ja kiirettä on ollut. Olen käynyt kerran kuussa parina päivänä Lahdessa koulussa, opiskelen siis hevosenhoitajaksi ja harrasteohjaajaksi. Turhauttavaahan se on, kun kaikki niin tuttua juttua. Ehkäpä ensivuonna suuntautumisen myötä tulee uuttakin asiaa ja mielenkiinto ei ihan täysin lopahda. Eilenkin oli seitsemän tunnin eläinlääkäriluennolla, jossa tuli ehkä muutama uusi tärppitieto, mutta muuten kaikki vanhaa juttua.

TRS järjesti vauhdikkaat hiihtoratsastuskisat pari viikkoa sitten ja lähdimme sinne Nallella, Rommilla, Romeolla ja Kallella. Rata oli ovaalinmallinen ja sielläoli kavaletteja hevosille, hyppyreitä hiihtäjille ja muita yhteisiä tehtäviä. Lisätietoa löytyy TÄÄLTÄ! Ja kuten sieltä on luettavissa, voitimme Saran kanssa Romeolla pikkuponiluokan, Nalle tuli toiseksi Suvin ja Tinjan kanssa.

kuvaaja: Mirella Rutsalainen

Prinssi-varsamme on kasvanut hurjasti, sen säkäkorkeus on reilun metrin. Se on siis jo emäänsä isompi, vaikka ikää on vasta 9kk. Isän korkeus on 106cm, saa nähdä kuinka iso siitä oikein tulee. Vuotiaana varsa on saavuttanut noin 90% lopullisesta säkäkorkeudestaan eli tällä ajattelumallilla Prinssi kasvaisi yli 110cm korkeaksi. Luonteeltaan se on ihan huippu ja tottunut kaikkeen mahdolliseen. Se tulee perässä sisälle vanhempieni kotiin, seisoo kiltisti käytävällä lapsien hoitaessa ja kaikki arkipäiväiset asiat sujuu jopa paremmin kuin monella aikuisella. Lapset käyvät sen kanssa kävelylenkeillä ja touhuavat keskenäänkin sen kanssa. Harjakin kasvaa nopeasti, häntäkin on jo niin paksu, että siinä on Prinssin hoitajilla aika työ pitää se selvänä. En malta odottaa sen aikuistumista!! :)

Meille tuli tuntihommiin ja koulutettavaksi shettistamma Diana (tarkempi esittely kotisivuilla). Se on 4-vuotias kiltti ja erittäin lihava neiti. Sillä ei ole ikinä ratsastettu tai tehty mitään muutakaan ja tämän alun jälkeen voin jo sanoa, että paljon helpommalla pääsee, kun totuttaa näihin asioihin jo pienenä. Meidän Prinssi on nähnyt ja kokenut alle vuoden ikäisenä paljon enemmän kuin tämä, jota kaikki uusi jännittää. Alkukankeuksien kautta olemme päässeet maastakäsittelyharjoituksien avulla jo opettelemaan ratsastuksen alkeita. Nopea tuo on kyllä oppimaan, yksin kun sitä ensimmäisen viikon päivisin opetin. Totutin sen kuolaimiin ja satulaan, ohjasajoon ja rinnalla kävelemiseen / kääntymiseen / pystähtymiseen ym. Vetopaniikki sillä näköjään on, ei osaa siis seistä käytävällä / kiinni.... Nyt sen selässä on ollut ratsastaja 5 kertaa ja neiti osaa jo pysähtyä, peruuttaa, siirtyä raviin ja uskaltaa kävellä puomien yli. Kääntyminen on ehdottomasti vaikeinta, mutta sekin alkaa sujua jo pikkuhiljaa :) Hyvin siis etenee.

Norton on ruunattu, mutta sen parantuminen on ollut hidasta ja se ei ole vieläkään päässyt muuttamaan. Tyhjä karsina sitä kuitenkin odottaa ja haen sen heti kotiin, kun käsky käy.


Ressu muutti myös pari viikkoa sitten maneesitallille täksi kevääksi. Syitä on monia... Itselläni on paremmat mahdollisuudet valmentautua maneesitallilla ja lisäksi saan kotitalliimme tilaa poneille, joita pystyn käyttämään monipuolisemmin tunneilla, kun uusia pikkuratsastajia tulee kokoajan lisää. Ressu on auttamatta liian suuri valtaosalle tuntilaisista. Ressun uudelle tallille on matkaa ratsastustietä pitkin alle 2 kilometriä eli Ressu käy alkuviikosta kokeneempien tunneilla, jolloin ratsastan sen kotitallillemme tuntihommiin ja päivän päätteeksi takaisin Tavelaan. Kotoani matkaa Ressun tallille on vajaa kilometri, maneesi näkyykin kotiovelta eli tallimatka lyheni Ressun osalta entisestään :D Nyt sille on etsinnässä osaava vuokraaja, kun se joutaa tuntien ja oman ratsastukseni ohessa ilahduttamaan vielä jotakin muutakin ihmistä.

Sitten Minnie-koiraan! Moni on toivonut siitä esittelyä ja ehkäpä nyt vaivaudun.

nimi: Mar-Lini Minnie "Minnie"
syntynyt: 13.9.2012
rotu: Westie
paino: 4kg (kasvaa vielä)

Minnien tuli minulle 7 viikkoisena ja ongelmat alkoivat heti. Yöt se huusi, vinkui, haukkui, piipitti ja riehui. Sama meno jatkui päivisin. Kaikki eteentuleva revittiin riekaleiksi heti & välittömästi ja säntäiltiin oman mielen mukaan minne lystättiin. Tallilla kiusattiin Mattia, jahdattiin TaoTao-pupua niin lujaa, että se saatiin kiljumaan (kyllä, en tieenyt että puput osaavat kiljua). Kaikkeen liikkuvaan tarrattiin hampailla, suosikkijuttuja hevosten jalat, ihmisten housunlahkeet ja kengännauhat. Tätä kesti ensimmäiset kaksi kuukautta ja nyt elämä rupee tuntumaan taas suht normaalille. Tämän pennun kanssa ei ole voinut nauttia pentuajoista, kokoajan odotan, että se kasvaa aikuiseksi ja rauhoittuu. Kasvattaja käski viedä sen koirapsykologille, jolloin mulla meinasi kilahtaa itsellä ja olin jo lähellä lähteä itse hakemaan hoitoa. Niin pieni ja viaton pentu... Komentaminen ei tehoa ja energiaa on vaikka se juoksisi kolme tuntia ulkona. Ongelmana oli myös ihmiselle muriseminen ja räyhääminen, jonka kitkeminen pois oli työn ja tuskan takana. Nykyään Minnien ollessa pian 5kk:n ikäinen, se osaa olla välillä jopa ihan kivakin. Yöt nukutaan ja aamulla lähdetään tekemään aamutallia. Tallilla osataan käskyt: pois, tänne, ei. Kotiin tullessa ne unohtuvat. Eli siis tallilla pysyy kotipihassa, ei mene tarhoihin ja komentaessani "pois" sanalla sen kauemmas, se juoksee heti nurkan taakse. Voin huoletta taluttaa hevosia, eikä tarvitse enää pelätä, että koira juoksisi jalkoihin. Kotona se tekeekin kaikki pahat. Autossa Minnie kulkee aina mukana, yleensä aamutallin jälkeen suuntaamme johonkin asioille, esim. pankkiin, kauppaan tms ja Minnie osaa olla fiksusti. Kotona riehutaan ja purraan, mutta viimeisetkin kulmahampaat tippuivat eilen ja pureminen ei enää satu niin paljoa. Se on oikeastaan viimeinen asia, mikä on nyt työn alla. Haukkuminen on jo kutakuinkin saatu kitkettyä pois. Kotiin Minnie oppi jäämään melko hyvin ja se onkin illat yksin kotona, kun olen pitämässä tunteja. Sen tulisi tallilla kylmä ja olen huomannut, että aika pian kyllästyy tallilla olemiseen. Ihana ja tärkeä ystävä siitä on kuitenkin muodostunut, vaikka tätä en ois uskonut näin pian sanovani! :)