lauantai 17. marraskuuta 2012

Taivaallisen ihanaaaaa!

Ei oikeasti voisi uskoa, kuinka paljon iloa uusi kenttä tuo. Olen ihan innoissani ratsastanut poneja ja kipinä Ressunkin kohdalla on syttynyt uuteen uskoon. Tänään pikkuisen kirpaisi maksaa tuo taivaallisen ihana hiekkaplantaasi, kääk. No, mutta siitä tulee olemaan iloa piiiitkäksi aikaa, kelpaa siinä nyt tuntejakin pitää.

Olimme viimesunnuntaina siellä Wääksyn harkkakisoissa oppilaiden kanssa. Poneista mukana oli Pinni, Nalle, Romeo ja Harppa. Pinni yllätti todella suuresti, saimme sen ilman ongelmia kisapaikalle, samoin takaisin kotiin. Se myös loisti radalla ja laukkasi lähes koko radan ja ylitti ristikot hienoilla ilmavilla hypyillä, puhtaasta radasta kotiinviemisiksi tuli ruusuke. Romeo ja Nalle olivat aika vauhdikkaita, Nalle tiputti ratsastajansa verkassa ja kuskasi kauheaa intoilulaukkaa ympäri rataa. Jouduin lopulta juoksemaan koko radan sen vierellä. Oli aika vaikeaa katsoa omat juoksuaskeleet ja samalla katsoa vieressä laukkaavan ponin askeleita sopimaan hyvin esteelle, meinasimpa yhteen esteeseen itsekin kompastua...! Ruusuke siitäkin tuli, kun harjoituskisat olivat kyseessä. Nalle meni isomman ratsastajan kanssa 50-60cm ja tiputti yhden puomin. Romeo meni ristikkoluokan lujaa, mutta puhtaasti, se hyppäsi ennen ensimmäistä estettä yhden eteentulevan esteen, kun oli niin innoissaan. Isommassa luokassa Romeolla oli eri ratsastaja ja poni oli ihan huippuvireessä, se teki hienot hypyt joka esteelle. Valitettavasti yksi puomi tippui ja kuskilla hukkui hetkeksi reittikin. Harppa meni saman ratsastajan kanssa ristikon ja 50-60cm. Ristikkoluokka meni mallikelpoisesti, melko reippaassa laukassa ilman mitään ongelmia. Tuossa 50-60cm oli arvosteluna A.2.0 eli oli mahdollisuss sijoitukseen, jos saa hyvän ajan ja tietysti puhtaan radan. Sanoinkin Marialle, että nyt annat palaa, teet pienet tiet ja pyydät pitkillä väleillä laukkaa eteen. Suunniteltiin reitti huolella ja ratsukko täräyttikin aikamoisen ajan! Voittohan siitä tuli, aivan mahtavaa! Lähtöjä oli yli 20...


Ristikkoluokan ratsastajat, kaikilla puhdas rata!


Maria ja Harppa
I sija


Olen niin tyytyväinen kaikkiin poneihin ja ratsastajiin, onnea kaikille hienoista radoista!


Alkuviikosta sain vihdoinkin kentän aidat lopullisesti valmiiksi ja eilen roudasin estekaluston vanhalta kentältä. Vanha kenttä on nyt siirtynyt tarhakäyttöön ja on ollut aika kiittää sitä näistä vuosista. Se on ollut yksi parhaista kentistä, mitä tiedän.... Paitsi kooltaanhan se oli ihan mahdottoman pieni. Ei ole kyllä mitään valitettavaa tuossa uudessakaan, eilen hypättiin siinä porukalla. Ensin vuokraajat menivät poneilla siinä ja mentiin sitten Saran kanssa ratsastamaan Ressu ja Kalle. Ressu hyppäsi ihan älyttömän innokkaasti, oli niin kivaa, kun pystyi ensimmäistä kertaa hyppäämään kotona! Ressu sinkosi yhden kavaletin jälkeen ja pukitti, ihan outoa ja harvinaista käytöstä tuolta laiskajaakolta. Räiskittiin vaan esteitä ilman mitään erityistä ideaa. Treenattiin Ressun kanssa kavaleteilla silloin, kun Sara ja Kalle hyppi pienempää ja lopuks mentiin kunnon esteitä. Ressun jälkeen ratsastin vielä Harpan, menin sillä ilman satulaa. Se on muuttunut paljon paremmaksi, ehkä Satun hoitojen takia tai sitten vain oikeanlaisen ratsastuksen ansiosta. Se sietää paremmin tuntumaa ja tukeutuu jo aika kivasti ulko-ohjalle. Otin lopuksi Harpallakin pikkuhyppyjä, oli pikkusen siistiä vaan mennä ilman mitään "ressiä".


Minni ja Pinni


Tänään ratsastin Ressun kunnolla, mentiin ensin ravissa ja käynnissä siirtymisiä, vasta-asetuksia volteilla ym. Sen jälkeen otettiin aika paljon laukkatreeniä, ensin laukattiin molempiin suuntiin veryttelyksi, sen jälkeen aloin ottamaan laukasta pysähdyksiä ja pysähdyksestä laukannostoja, ne sujui ihan mielettömän hyvin. Sitten alettiin menemään niin, että tultiin kokoajan kahdeksikkoa ja vaihdettiin laukka yhden käyntiaskeleen aikana, kun vaihdot on Ressulle ihan supervaikeita, tai oikeastaan se ei edes osaa niitä, kun laukka on niin voimatonta. Yritän saada sen niissä nopeiksi, kun esteradalla tuo tilanne tulee eteen niin monesti. Lopuksi otin laukkaa eteen kevyessä istunnassa ja Ressu laukkasi oikeasti kunnolla, se liikkui hyvin selkä ylhäällä ja eron tunsi aika mahtavasti normaaliin laukkaan. Ehkä se paranee siitä vielä....

Käytiin tänään Suvin kanssa Pälkäneellä ratsastamassa yksi shettis, joka tulee meidän tallille koulutettavaksi ja sen jälkeen tuntikäyttöön joksikin aikaa, kun yksi yksäri lähtee pois. Se on hieno jalostusori, ihan Piippiksen näköinen, mutta puolet ihavampi. Mahdollisesti samasta paikasta meille tulee koulutettavaksi ja tuntihommiin / myytäväksi muitakin poneja tuon jälkeen. Tähän diiliin oon niin tyytyväinen, en malta odottaa, että saadaan Norton-herra meille koulittavaksi. Käydään sitä nyt kerta viikkoon ratsastamassa vanhalla tallillaan, ettei ihan seisovilta jaloiltaan meille tule, kun se on vaan seuraponina ja jalostuskäytössä tällähetkellä.


16 kommenttia:

  1. Onko Pinnin radasta videoo?
    -Hilla

    VastaaPoista
  2. Kaikkien radoista on videopätkiä, ne tulevat varmasti seuraavaan tallivideoon, kunhan ehdin tekemään! :)

    VastaaPoista
  3. olis kiva kuulla tosta sun koirasta lisäää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei täytyy seuraavalla kerralla yrittää muistaa kertoa siitä jotain :)

      Poista
  4. kiva että pinni meni hienosti XD. olisi juu kiva kuulla koirasta näyttää söpöltä<3
    leireistä keällä onko viikonloppu vai viikko ajjotko ees tänä vuonna pitää ulkopuolisile?mä ja mun kaveri susanna haluttais käviskö jos ei oo käynny siellä kertaakaan.kuka yksäri lähtee?
    -heini-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leirejä tulee olemaan tarjolla runsaasti, varmasti kaikki mahtuu mukaan :) Leirit julkaistaan tammikuussa!

      Poista
  5. Käyhän kattoos mun blogi siellä ylläri pyllätri just sulle! Ratsastamaan.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Itelläkin harkinnassa tulla sinnepäin leirille, haluaisin tietää maastoillaanko leireillä? :)

    VastaaPoista
  7. http://dancingwithsnowflakes.blogspot.fi/
    :DD

    VastaaPoista
  8. Miksi Rommi lähtee pois? Vai onko se sitte Kalle? Ku oli hauska seurata niitten menoa! :)

    VastaaPoista
  9. Haaste sulle mun blogissa:)

    http://sstoriesanddreams.blogspot.fi/2012/12/3-pakkanen-paukkuu-liebster-blog.html

    VastaaPoista
  10. Terveisiä Harpalle!
    T. Harmonian (ex)hoitaja

    VastaaPoista
  11. Olis kiva kuulla teijjän kuulumisia pitkästä aikaa!:))

    VastaaPoista
  12. Eikös tuo Minni ole westie ? Meilläkin on westie tosi aikuinen :)

    VastaaPoista