torstai 12. kesäkuuta 2014

Hiphei!

Loma alkoi koululaisilla jo pari viikkoa sitten ja meilläkin ponit ovat päässeet jo laidunruohon makuun. Nyt täytyy ennen uusimpia kuulumisia purkaa hieman kulunutta kevättä, kun päivittely on jäänyt niin vähälle. Tehdäämpä se taas kuvien avulla:

Prinssi on jo iso poika, säkäkorkeus 113cm

Nappi-kissa nauttii olostaan 

Prinssi on oppinut kärryttelyn salat

Susku ja Neppari

Kauden ensimmäiset keskiviikkokisat, tuloksena paljon ruusukkeita puhtaista radoista.

Olen kisannut naapurin Rasse-ponilla muutamissa kisoissa, vauhtia löytyy :)


Jekku-ponikin on ollut kuukaudenpäivät omistuksessani

Samu ja Haffeli

Susku ja Neppari

Nalle kärryttelemässä

Nalle ruohonleikkurina

Nuoripari ratsailla

Käytiin Haffelin kanssa Lahdessa minun loppututkinnoissa....

....aamulla oli vuorossa rataesteet Korpikylässä...



....ja iltapäivällä kouluradalla :)


Kolmipäiväisissä tutkinnoissa maanantaina oli vuorossa ratsastusosuudet. Esteet menivät hyvin, piti vähän säästellä ponin voimia iltapäivän kouluosuuteen. Alla oli kuitenkin jo parin tunnin matka. Koko maanantain meidän ympärillä pyöri kuvausryhmä, joka kuvasi koulumme mainosklippiä. Eli jos näette Salpauksen videomainoksen, niin saattaa välähtää tuttuja :) Tiistaina oli opetuksen näyttö, jossa minulle oli annettu aiheeksi laukannostot. Se meni ihan hyvin ja arvosanaksi tulikin täys 3. Eli nyt olen sitten vihdoin valmistunut tuosta koulusta ja parin vuoden Lahdessa ramppaamiset ovat mennyttä elämää.

Käytiin Haffelin kanssa fiilistelemään pikkuluokissa, kun huomasin tutkinnoissa millainen tykki se on.

KaRa 7.6, 80cm

Kesän ensimmäinen päiväleirikin on pidetty, tässä hieman kuvia sieltä:


Norton, Jekku, Romeo ja Nalle hoidettavana

Venni hoidettavana


Laitumelta hakua

Kärryttelyn jälkeinen ryhmäkuva

Tarkkana kuulolla...

Vikellystä Vennillä

Ja poseerausta

Jätskiä!

Rommi ja tytöt!


Seuraava päiväleiri alkaa maanantaina, sitten on yksi tyhjä viikko leireistä ja sitten on yöleirit. Tänäsunnuntaina on kesän toiset tallikisat, osallistujia on tälläkin kertaa tulossa paljon, mutta selvästi vähemmän kuin toukokuun kisoissa. Palaamisiin!





6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Teetkö vauhtileiristä videoo youtubeen??? Ootan kauheesti;-)

    VastaaPoista
  3. Videopostaus olisi kiva :)

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi ja ihana talli! KUinka isot teidän tarhat on?:) Toivottavasti vastatt. :)

    VastaaPoista